Vielä on aikaa

 

En oikein vieläkään käsitä, miten tämä on mahdollista.

Nimittäin se, että saatoin just luoda mun kuvatarinan viimeisen osan!

Kuvasin pienellä minilomallani Victoriaa, Violetia ja Liviaa... siitä syntyi varsin mielenkiintoinen kokonaisuus. Toki olin vähän suunnitellut, mitä Victoria ja Violet tulisivat puhumaan, mutta tää Livian ilmestyminen oli täysin spontaani idea, kuten kuvatarinani suurimmaksi osaksi ovatkin :D

Mä vaan oon niin iloinen ja hämmentynyt tästä itsekin. Olen jo kaksi kertaa yrittänyt kuvata kuvatarinalle loppua - mutta koskaan en ole ollut tyytyväinen joko kuvattuihin kuviin tai ideaan, miten tämä kaikki nyt loppuu. Jotenkin tää Victorian lisäys tähän toi lisää sellaista jatkuvuutta kaikelle. Tykkään kirjoissa ja tarinoissa just siitä, kuinka kirjassa keskitytyään siihen kirjan sisältöön, mutta kun kirjan sulkee, tuntuu siltä kuin maailma niiden välissä jatkaa kulkuaan, vaikka kirja nyt loppuikin. Esimerkiksi mulla jäi tällainen tunne kaikista Maameren tarinoista (1-6), jotka luin viime vuonna! Ai että, mitä aarteita! <3

Se, kuinka osaa nähdä rakkaiden hahmojen jatkavan elämäänsä siitä mihin kirja jäi, on jotain niin ihanaa. En halua ajatella joidenkin hahmojen elämien loppuvan vain siihen. Se jatkuu meidän mielissä just sellaisina kuin me toivotaan. Sellainen jatkuvuuden tunne on niin siisti, että halusin luoda sitä tähänkin tarinaan!

*kuulee liikettä*

Victoria: "Violet, oletan? Olen pohtinut paljon, mikä sinä olet?"

Violet: "Viimeksi kun tarkistin peilistä, näytin ihmiseltä. Kuka sinä olet ja mistä tiedät nimeni?"

Victoria: "Olen haltia, nimeltä Victoria. Tunnen monia tuttujasi. Olen kuullut sinusta."

Violet: "Minkälainen haltia? Sellainen kuin Livia, joka ilmestyy tyhjästä ja alkaa loitsimaan? Ja kuka minusta on puhunut? Zilla? Anteeksi, puhuin kuin tuntisit heidät kaksi, enhän minä tiedä tiedätkö sinä-"

Victoria: "Tiedän kyllä. Olen erilainen haltia. Zilla on velho ja aivan eri heimosta. Hän on syntynyt velhosta ja ihmisestä. Livia on kuitenkin kahden ihmisen lapsi, mutta saanut haltiaverta kehoonsa, ja siksi pystyy käyttämään haltian kykyjä. Silti päätös ruveta velhoksi on varsin erikoinen. Minä olen syntynyt kahdesta haltiasta. Olemme kaikki aivan erilaisia. Ja kyllä, olen kuullut sinusta nimenomaan heiltä molemmilta."

Violet: "Miten sinä tiedät noin paljon?"

Victoria: "Olen elänyt yli 3000 vuotta. Olen nähnyt kaikenlaista. Olin paikalla kun aaltojen lapsi tuotiin maalle. Olen kantanut aivan liian kauan niin montaa sielua. Yritin opettaa sieluista Zillalle, mutta hän ei lakannut puhumista. Siis sielujen kanssa. Sieluja voi kantaa, mutta jos heille puhuu, ne vievät elämän ilon. Zilla ei koskaan ymmärtänyt sitä. Oletko sinä kuullut hänestä jotain?"

Violet: *mykistyy hetkeksi* "Viimeksi kun näin Zillan, hän yritti kaapata minut, kun olin koira. Hän ei pystynyt kuitenkaan käskemään minua, sillä Livia oli ehtinyt muuttaa minut ennen häntä. Myös Madamesta oli apua, vaikken ihan täysin ymmärrä, miten."

Victoria: "Olipas siinä kuulumisia kerrakseen. Mietinkin mikset tuoksunut täysin ihmiseltä. Oletko ollut usein koiran muodossa? Kysymykseesi vastaten: Madame on kahden velhon lapsi, mutta silti täysin ihminen. Niin käy joskus, että kyky hyppää yhden sukupolven yli. Mutta vaikka hänellä ei ole kykyä olla velho, hänen kehonsa pystyy kestämään hyvin ulkopuolisia voimia ja jopa nostattaa voimaa. Vahinko, että hänen ihmisaivonsa eivät pysy tuollaisen prosessin perässä. Jonkinlaisen voiman aktivoituminen hänessä saa varmasti aikaan ikäviä tuntemuksia, vaikkapa kauheaa päänsärkyä ja muutenkin huonoa oloa."

Violet: "Tunnetko sinä Madamenkin? Livian teorian mukaan olen ollut nyt kahdesti koirana."

Victoria: "Tunsin hänen isänsä. Heidän isänsä. Hän haki epätoivoissaan apua jopa minulta, toisen vaimonsa kuoltua kiroukseen. En kuitenkaan haltiana osannut puuttua velhojen taikoihin. Hän tuli aivan liian myöhässä luokseni. Sanohan, minkälaista on olla kirottu ja koira samaan aikaan? En ole ikinä kuullut vastaavasta ja se on aika paljon."

Violet: "Tarkoitat siis Madamen sekä Sandran isää, Chrisiä. Hän vaikuttaa erittäin erikoiselta mieheltä.  Livian mukaan olin ihan sekaisin, hypin ja juoksentelin ympäriinsä ja puhuin hänen sanojensa mukaan sekä koiraa että ihmistä. Mian mielestä ulvoin kuin ihmissusi. Madamen mielestä olin vain villiintynyt koira. Kun Livialla oli voimaa siirtää minut takaisin kehooni, myös koira rauhottui."

Violet: "Mitä kiroukseen tulee, olen siitä nykyään vapaa. Zillan oppipojan keho säilyi suurilta osin kasassa. Livia teki jonkun sidonta taian tämän katkenneeseen käteen. Poika oli myös sokeutunut siitä räjähdyksestä. Livia opetti minulle ja Madamelle yhden loitsun ja koskettuamme pojan kehoa ja sanottuamme sanat, tuntui kuin osa minusta olisi lähtenyt pois. Saatuaan Pojun osan minusta ja osan Madamen sisältä, hän alkoi liikkumaan ja muistamaan asioita. Hän elää nyt sitä elämää, mitä eli ennen kuin hänen sielunsa revittiin kolmeksi palaksi. Paha, Zillan opettama oppipoika, oli kadonnut samaan aikaan kuin Zilla katosi, ja tällä hetkellä hän on 10/20 kokonainen Pojun sanojen mukaan. Hän asuu talossaan Mian kanssa ja opettelee elämään elämäänsä ilman silmiä. Mian mukaan hän on juuri se veli, jota hän on aina kaivannut."

Victoria: "Kuulosta siltä, kuin varjo olisi pyyhitty yltänne pois. Toivon todella, että kaikki säilyy näin mahdollisimman pitkään."

Violet: "Niin minäkin... moni asia ihmetyttää minua yhä. Esimerkiksi se, että eikö Sandra olekin Zillan ja Chrisin lapsi, siis kahden velhon? Sandra kaatui pahasti Zillan talon räjähdyksessä ja löi päänsä. Veimme hänet päivystykseen Madamen kanssa, sillä Madame oli haavoittanut kätensä ja tarkastutti sen samalla. Madamen käsi on paranemaan päin, mutta Sandra ei muista mitään tapahtuneesta. Miten voi olla mahdollista, että hän tuntuu unohtaneen velhon taitonsa kokonaan? Palaavatko ne enää? Tarvitsisiko Zillan tehdä jotain hänelle, jos hän palaa? Mitä luulet, palaako Zilla?"

Victoria: "Kyllä, Sandra on kahden velhon lapsi. Tuo kyllä kuulostaa oudolta... Zilla on joko muuttanut Sandran muistoja tai Sandra oikeasti kärsii muistinmenetyksestä. Jos kyse on muistinmenetyksestä, Sandra voi saada joitain muistoja mieleensä ajan kuluessa. Jos kyse on jostain Zillan taiasta, vain Zilla pystyy sen murtamaan. Luulen, että Sandra osaa kyllä paljon taitoja, onhan hän Zillan ainoa lapsi. Jos on joku tässä maailmassa, josta Zilla välittää, se on mahdollisesti Sandra. Mahdollisesti myös kadonnut oppipoika on hänelle tärkeä. Mutta ehkä juuri siksi, että Zilla välittää Sandrasta, hän ei halua teidän tietävän, mitä Sandra tietää. 

Zilla on luultavammin karannut varjojen maailmaan. Siellä hän piileskelee aina kun ei ole muuta paikkaa. Hän on levoton sielu, alati liikkuva varjo. Joskus hän saattaa palata, mutta tällä kertaa te olette voimakkaampia. Parannatte itseänne ja- selvisivätkö muut ilman vammoja?"

Violet: "Miten niin voimakkaampia? Mia säilyi ainoana täysin kunnossa, samoin minun kehoni, jonka Mia pelasti ajoissa. Livia sai lieviä vaurioita, mutta paransi itsensä nopeasti. Muista taisin jo sanoakin."

Victoria: "Hyvä, että olette suurin osa jo kunnossa. Violet... Olet kestänyt Zillan kiroukset paremmin kuin kukaan muu. Olet oppinut mielestäsi muutaman hassun sanan, mutta se on jo paljon. Epäilen, että sinussa todella on jotain koiran kaltaista vahvuutta ja luotettavuutta, että kestät paremmin kuin tavallinen ihminen. Zilla teki ensimmäisen virheensä siinä, kun muutti sinut lapsena koiraksi. Kasvoit koirana Sandran ja tämän kasvatti isän kanssa, vaikket muista sitä. Opit kuitenkin tuntemaan heidät omalla tavallasi, siksi Sandra vaikutti sinusta niin tutulta, kuin hyvältä ystävältä."

"Toinen Zillan virhe oli, että hän halusin sinun näkevän ihmisenä, kuinka hän tappoi miehen, sinun isäntäsi, ja kuinka hän vei Sandran pois. Hän toki nautti nähdä vihasi ja kärsimyksesi, mutta samalla hän teki itsestään ainoan velhon, jonka muistat kunnolla siltä ajalta. Muistit hänen tuoksunsa, värinsä, äänensä. Hän teki itsestään sinulle ainoan kohteen, johon pystyit kohdistamaan tunteesi, hämmennyksesi ja vihasi. Jos olisin ollut hän, en olisi tehnyt niin. Olisin etsinyt muita tapoja murtaa sinut ja laajentaa syyllisten listaa laittamalla muita tekemään sinulle pahaa. Itse olisin myös tehnyt jotain hyvää sinulle hämäykseksi, mutta nyt minä puhun kyllä mitä sattuu. Anteeksi."

Victoria: "Palaten aiheeseen, sinussa on niin paljon voimaa itselläsi. Käytä tunteitasi hyväksi, niin hyvässä kuin pahassa. Valjasta vihasi Zillaa kohtaan, ettet räjähdä jos hän vähän ärsyttää sinua. Älä tee samoja virheitä kuin hän, äläkä ikinä loitsi turhaan, pelkästä vihasta. Sillä ei saavuta muuta kuin pahaa. Kehoitan myös jakamaan tunteitasi jollekulle, vaikkapa Sandralle. Yhdessä te voitte ymmärtää tunteitanne paremmin ja tuntea jopa Zillan paremmin. Se tekisi sinusta Zillaa vahvemman, sillä hän ei yritä ymmärtää."

Violet: "...tunnenko sinut jostain? Mistä tunnet minut niin hyvin? Tai siis, sinähän tunnet minut paremmin kuin minä itse!"

Victoria: "Sanoin, että olen elänyt yli 3000 vuotta. Olen ollut koko tuon ajan haltia. Olen ehtinyt oppimaan niin hyviä asioita, kuin huonojakin. Minä se opetin aaltojen tyttärelle mustaa magiaa. Olen yrittänyt murtautua meren haltioiden valtakuntaan. Olen vieraillut kerran varjoissa. Väärensin jopa metsien ylihaltian kirouksen. Olen kiristänyt, viekoitellut ja pettänyt yhtä jos toista. Ja olen puhunut aina ihan liikaa. Olen yrittänyt opettaa, kertoa mitä ei tule tehdä, niin kuin minä. Aina kaikki kuitenkin käännetään ja pilataan. Mistä luulet Zillan oppineen paloittelemaan sieluja?"

Violet: *henkäisee kuuluvasti* "Si-sinä!"

Victoria: "Jep, minulta. Hän oli utelias, minä varomaton, kuten aina. En arvannut mikä soppa siitäkin tulisi. Onneksi se kesti vain kaksi ihmisikää, en olisi jaksanut taas jotain viiden sukupolven sotkua niskoilleni."

Violet: "Tarkoitatko, että se on nyt ohi?"

Victoria: "En toki. Mutta minulla on vahva luotto siihen, että nyt kun olette vahvoilla ja Zillalla kestää hetki saada voimansa takaisin, tämä kyllä loppuu ennen pitkää. Sitäpaitsi sanoit, että Zillan turmelema poika vain katosi. Luulen, että hän muuttui sieluksi, eikä saa rauhaansa, ennen kuin Zilla tai Don itse vapauttaa hänet. Käyttäkää sitä tietoa hyväksenne. Älä toki heti kerro Donille, hän ei varmaan vielä kestä sitä. Zillan varjo tulee etsimään häntä, mutta ei vielä."

Violet: "Mitä tarkoitat? Voiko tällä hetkellä Donissa oleva sielu vahingoittua yhä Zillan teoista?"

Victoria: "Ei tällä hetkellä. Varjo on vain varjo, hän ei voi tehdä muuta kuin tulla hetkellisesti jonkun sisälle, mutta ei pitkäksi aikaa. Jopa Zillalla kestää materialisoitua viikkoja. Sitäpaitsi ei hänen nimensä turhaan ole varjo. Luulen, että hän nauttii niin paljon varjona olosta, että hän unohtaa ajan kulun. Sanoisin, että saatte levätä rauhassa ainakin kuukauden."

Violet: "Kuukauden?! Mutta sehän on niin lyhyt aika!"

Victoria: "Jos niin ajattelet. Mutta jos olet yhtä utelias ja määrätietoinen kuin minä, kuukaudessa ehtii oppia monia asioita ja loitsuja, kehittää silmiään ja voimiaan, pohtia asioita ystävien kanssa ja samalla pitää hauskaa. Miltä se sinusta kuulostaa?"

Violet: "Nyt kun muotoilet sen noin, niin aika hyvältä."

Victoria: "Sitähän minäkin. Ota ilo irti siitä ajasta, mikä sinulla nyt on käsissäsi."

?: Violet? Mitä sinä täällä teet? Jäädyt vielä."

Violet: "Ai, hei Livia. Tulin vain haukkaamaan happea."

Livia: "Ja tapasit näköjään haltian. Miten sinulla menee, Victoria?"

Victoria: "Ihan hyvin, tykkään olla täällä Suomessa. Teillä on ihanan paljon järviä, joilla levätä."

Livia: "Jaksat aina kehua niitä. Eikö sinulla ole muuta tekemistä kuin tuntemattomien kanssa keskusteleminen?"

Violet: "Miksi olet niin kylmä häntä kohtaan, Livia? Mitä hän on tehnyt?"

Livia: "En aio kertoa siitä sinulle. En ainakaan tänään. Olen väsynyt ja huolissani. Teistä kaikista. Haahuilette ympäriinsä kuin eksyneet kanat. Löysin Madamen läheisen rinteen huipulta, Möky seuranaan. Sandra kiertää taloa kuin eksynyt eläin. Vain Mia tuntuu olevan järjissään, kiitos Donin, jota hän jaksaa opettaa silloin kun Don ilmestyy huoneestaan ulos. Ja sinä viuhdot ympäriinsä, kuin eksynyt koira."

Violet: "En minä mitään viuhdo! Enkä ole eksynyt! Jos käymme noin hermoillesi, miksi sitten olet vielä täällä?"

Livia: "Ajattelin, että minusta olisi apua. Ajattelin, että... voisimme pitää yhtä. En ole ollut pitkään aikaan näin innoissani jostakin. Zillan ja oppipojan katoaminen ei tarkoita, että he ovat kuolleet. Haluan auttaa teitä silloinkin kun he palaavat ja en tiedä miksi se kuulostaa niin jännittävältä!"

Violet: "Jännittävältä? Onko tämä sinusta pelkkää hyvää jännitysdekkaria, jota haluat seurata?

Livia: "En seurata, vaan olla mukana! Mian ja Donin pikkuserkkuna ja teidän... ystävänä! Jos vain annat."

Victoria: *kuiskaten* "Olisi viisasta suostua."

Violet: "Niinkö sinusta? En oikein vieläkään tiedä, mitä ajattelen sinusta, mutta silti haluaisin luottaa sinuun."

Livia: "Luotat häneen yhden tapaamisen perusteella? Olen tehnyt tuon virheen itsekin, yritän auttaa sinua tekemättä samoin. Victoria on ehkä viisas, mutta myös pettäjä tyyppiä. Olet viettänyt kanssani viime viikot. Olet halunnut minun loitsivan sinua ja olen palauttanut sinut entisellesi. Etkö silti luota minuun enempää kuin häneen?"

Victoria: "Onpa kivasti sanottu. Minä tein sinulle vain palveluksen, että lähdin. Minä lähden aina, lopulta. Ehkä minun pitäisi nytkin lähteä."

Violet: "Mikä teitä kahta oikeasti vaivaa?! Mitä kaikkea ette kerro? Vaikea kohta luottaa kumpaakaan, kun puhutte tuollaisia!"

Livia: "Olen pahoillani Violet, mutta en ole valmis kertomaan siitä. En ihan vielä. Kyseessä on oma perheeni, vanhempani, haltiasiskoni... On minun oma asiani kohdella haltioita, miten kohtelen. Päätökseni opiskella velhoksi lähti myös niistä syistä. En voi olla jotain sellaista itse, mihin en voi täysin luottaa. Mutta sinuun, Violet, luotan että osaat tehdä oikean päätöksen. Tule kanssani muiden luo, ystäviemme luo."

Violet: "Haltiasiskosi...? Liittyykö hän jotenkin Victoriaan?"

Victoria: "Hän on merten tytär, ei sinun siskosi. Johdatin hänet vain takaisin omalle tielleen, hän teki itse päätöksensä. Niin kuin teidänkin kahden kuuluisi tehdä. Violet, olen kertonut sinulle paljon. Ole järkevä, kasvata viisauttasi, pidä ystäväsi lähellä, jooko? Älä ole kuin minä."

Violet: "Hyvä on, minä menen... kotiin muiden luo. Mutta sitä ennen yksi asia!"

Violet: "Sinä kuulostat tarvitsevan halia!"

Victoria: *hätkähtää* "Mitä sinä-?"

Violet: "Tunnut vähättelevän itseäsi, väität tehneesi kaikki mahdolliset virheet ja vieläpä olevasi yksinäinen! Siinä tilanteessa minä kaipasin tuhat halia!"

Victoria: "Minä... kiitän. Meillä oli mielenkiintoinen keskusteluhetki. Oli mukava tutustua sinuun, koiratyttö."

Violet: "Samat sanat! Ja jos kaipaat lisää haleja, tule vain tänne takaisin. En tiedä mitään pahempaa, en edes Zillan loitsimista pahempaa, kuin yksinäisyyden! Vaikka minä en ole elänyt 3000 vuotta, olen silti kokenut sitä ihan tarpeeksi. En edes halua kuvitella, mitä olet joutunut kestämään."

Victoria: "Hyvä on, minä tulen kun ehdin. Mutta älä silti murehdi minusta. Sinulla on juuri nyt paljon tärkeämpää tekemistä."

Violet: "Taas sinä vähättelet itseäsi! Ei elämää laiteta järjestykseen sen perusteella mikä on pahempaa ja mihin pitää muka varautua eniten. Tai minä en ainakaan halua ajatella niin. Haluan ajatella, että teen eniten sitä, mistä tykkään ja missä olen hyvä!"

Victoria: "Ehkä olet oikeassa, ehkä et. Olen joutunut varautumaan pahimpaan niin usein, että siitä on tullut miltei tapa."

Livia: "Anteeksi jos keskeytän hempeän hetkenne, mutta minusta meidän tulisi mennä, Violet."

Violet: *halaa vielä toista* "Siinä tapauksessa sinun pitäisi tehdä tästäkin tapa. Pahimman odottaminen ja halaus tasapainottavat mukavasti toisiaan."

Victoria: *naurahtaa pienesti* "Taidat olla oikeassa, tähän voisin tottua. Sinun on kuitenkin nyt mentävä. Näemme varmasti vielä uudestaan."

Violet: "Lupaatko?"

Victoria: "Jos se helpottaa oloasi, niin lupaan."

Violet: "Ainakin se helpottaa lähtemistä. Rakastan jälleennäkemisiä."

Victoria: "Ei näytä siltä. Roikut yhä minussa kuin et olisi lähdössä."

Violet: *virnistää* "Anteeksi, tämä on minun tapani. Roikun helposti kaikissa minulle tärkeissä ihmisissä."

Victoria: *punastuu pienesti* "Olet kyllä kummallinen ihminen. Jos siis sellainen olet, koiratyttö."

Violet: "Otan tuon kohteliaisuutena. Nähdään taas, haltianeito!"

Victoria: "Näkemisiin."

Livia: *puhuu vain Violetille* "Vihdoinkin... jopa minä jäädyn tänne."

Violet: "Heippa! *kääntyy Liviaa kohti* No, kiitos kuitenkin kun odotit."

Livia: "En minä sinua jätä, ellet niin toivo."

Violet: "Pois sellainen! Anteeksi se aikaisempi, keskeytit kyllä vähäsen..."

Livia: "Pahoitteluni. Mennään nyt kotiin."

*kuuntelee etääntyviä ääniä*

 

Victoria: *kuiskaa järvelle* "Hei, on aika nousta. Tulkaa te kaikki sielut, niin päästään jatkamaan matkaa."

Tässä tää nyt ois!

En voi edelleenkään uskoa, että sain jonkinlaisen järkevän lopun tarinalleni. Siinä oli niin tuhat aukkoa ja toivon, että täytin niistä nyt muutamia. Ja aiheutin lisää sellaisia? Aikeissani on kyllä avata jossain vaiheessa Victorian, Livian ja tämän paljon puhutun haltiasiskon tarinaa. Se kuitenkin on niin valtava, että ansaitsee täysin oman tarinansa (kuten se onkin). 

Aivan super iso kiitos kaikille, jotka ovat jaksaneet lukea mun tarinoita ja mun superlaiskaa luomistahtia (tai ehkä mä vaan luon ihan liikaa tarinoita enkä osaa päättää mitä kehittelen tai että kehitänkö niitä loppuun asti vai en...). Isoin kiitos on tietysti itselleni. Ihmettelen välillä itseäni, mitä oikein haluan ja haen tästä kaikesta. Huomaan myös, että kritisoin itseäni välillä ihan liikaa ja välillä annan sosiaalisen median latistaa intoani ihan liikaa. Yritän välillä itse muistuttaa itselleni, että itseäni vartenhan mä tätä teen. Jos en tekisi, olisin lopettanut nukkeilun jo varmaan kahden ekan nuken jälkeen xD Mä vaan tykkään tästä kaikesta ihan liikaa!

...ja vielä senkin voisi mainita, että tykkään ostaa näitä nukkeja ihan liikaa.

Mulle kotiutui juuri eilen (12.1.) uusin nukkeni, malliltaan Pullip Eternia!

Tälle mulla olikin jo hahmo valmiina. Hän on ilmiselvä Bereniken pikkusisko Zippora!

Kuvateksti:

"Dreaming of something what your sister will get! Please welcome, Zippora Geranium! She is the younger princess. Her big sister Berenike is her idol but also an obstacle! And what happens when her big sister disappear to an another world...?"

Mä en täysin ymmärrä kuinka Juhanin, Isul Johanin alkuperäinen peruukki, sopii hänelle niin hyvin. En ole ihan varma jääkö se hänelle kuinka pitkäksi aikaa, mutta samalla se vaan sopii niin hyvin! Tämän näköinen hän tulee jonkin aikaa olemaan!

Hyvää Uutta Vuotta kaikille!

Ps. Victorian viitta on omaa tekoani, olen sen onnistumisesta todella iloinen ja ylpeä<3