Hei!
Tuli taas tarve kirjoitella jotain ja samalla voisin laittaa kuvia tänne. Viime postauksesta on sen verran aikaa, että tänne on rantautunut pari nukkea. Instagramissa nämä kaksi ovat kuitenkin näkyneet ja olen aivan ihastunut heihin. Toinen niistä oli jopa suunniteltu ostos, sillä halusin niin kovasti toisen Blythen! Toisen Blythen myötä olen päätynyt tekemään toisen tilin instagramiin. Nimimerkin @blytherblooms takaa löytyy kaksi Blytheäni, Rosa ja Ruby!
Ruby saapui luokseni 20.8. ja samana iltana hän sai nimen. Idea lähti ensin timantista, jonka lisäsin hänelle asusteeksi ensimmäisiin kuviin. Timantti ei kuitenkaan nimenä omasta mielestäni toiminut, vaan sitten rupesin miettimään kaikkia muita jalokiviä. Safiiri, Opaali, Rubiini...
Hetken väänneltyäni sanoja ja käänneltyäni niitä englanniksi, kaikista valikoitui Ruby! Se myös tuntui kivalta, että molempien Blythejeni nimet alkaisivat R:llä. Vähän myöhemmin tästä syystä päätin, että tämä kaksikko olisivat serkukset toisilleen. Kirjoitin myös pienen pätkän siitä, kuinka heidän äitiensä elämä on sujunut. Seuraava pätkä on Rubyn äidin Ruusun näkökulmasta. Kirjoitin sen englanniksi, sillä olen yrittänyt edes tämän tilin kansainvälisenä, sillä minusta on ihana törmätä muiden maiden nukkeilijoihin ja pitää tilini avoinna kaikille!
Ruby’s mother, Ruusu Alander, has travelled a lot. She loves travelling and seeing new places! She has been many european countries but also abroad. The longest fly was to Jamaika, where she went because her sister ask her to travel with her. There Ruusu met her sister fiancé.
Back in Finland, Ruusu arrives with happy married couple. She is happy for her sister, but also alone. She desided to move to another town to study physiotherapist. She fell in love with her studymate and it doesn’t take much time then they start dating. After two years they got married and moved together. Ruusu was so happy!
Ruusu and her sister sees each other not so much but keep contact. Then her sister got her first baby, Ruusu became a godmother and loves her sister boy as her own. Her sister sees it and asked Ruusu, what she is waiting for? Ruusu told that she want to finish her studies and do some work also. Her sister doesn’t understand her, but Ruusu want to do things on her own. After year of working and the second birth of her sister, Ruusu ask for her husband what he want to do. Her husband just said ”I wonder when do you ask it” and smirks.
Then came a week, then Ruusu and also her sister birth their babies. Ruby born just 4 days before Rosa. Ruusu and her sister were so happy of their children, that Ruusu wanted to move closer to her sister. That’s how Ruby and Rosa have known each other always and became good friends!
Lyhyesti siis Rubyn äiti on matkustellut siskonsa mukana ulkomailla. Hän ollut myös siskonsa kanssa Jamaikalla, kun sisko meni naimisiin miehensä kanssa. Palattuaan Suomeen, tuore aviopari asettui asumaan onnellisesti yhteen. Ruusu koki itsensä yksinäiseksi ja haki lohtua opiskelusta ja toisella paikkakunnalla asumisesta. Onnekseen, hän tapasi opiskellessaan miehen, jonka kanssa hän rupesi pian seurustelemaan. Parin vuoden kuluttua he menivät naimisiin!
Ruusu ja siskonsa pitivät yhteyttä toisiinsa, mutta eivät nähneet toisiaan niin paljon. Kuitenkin sisko pyysi Ruusun ensimmäisen poikansa kummiksi ja Ruusu tietenkin suostui. Kun he tapasivat pitkästä aikaa, sisko tietysti kysyi, eikö Ruusu halua omaa lasta. Ruusu totesi, että haluaa opiskella ensin fysioterapeutiksi ja tehdä töitä. Aikaa kului ja Ruusu valmistui. Vuoden tehtyään töitä (ja siskon saatua toisen lapsen) hän kysyi mieheltään, mitä tämä haluaisi tehdä. Hänen miehensä totesi: "Mietinkin, milloin kysyisit tuota."
Viimein tuli eteen tuo viikko, jolloin sekä Ruusun sekä siskon laskettu aika oli. Ruby syntyi 4 päivää ennen Rosaa. Ruusu ja hänen siskonsa olivat niin onnellisia kaikesta tästä, että Ruusu halusi muuttaa lähemmäksi siskoaan. Näin heidän välit lämpenivät jälleen ja heidän nähdessään toisiaan, Ruby ja Rosa näkivät toisiaan ja kasvettuaan tulivat erittäin hyviksi ystäviksi keskenään!
Rosan tavoin Rubylla on neljä eriväristä silmäparia! Tykkään eniten vaaleanpunaisista ja oransseista. Niiden lisäksi hänellä on myös harmaat ja siniset silmät. Rubyn omia lempivärejä tuntuu olevan vaaleat värit, erityisesti vaaleanpunainen. Rubyn vaatekaappiin tuntuu myös tulevan paljon valkoisia ja violetteja vaatteita.
Toinen saapunut nukke ei ollut niin suunniteltu ostos. Kaverini tarvitsi rahaa ja kysyi haluaisinko ostaa häneltä jonkun nuken. Nähdessäni vaihtoehdot, halusin heti ostaa Pullip Brand New Purezzan! Olen sitä joskus katsellut, että onpa nätti! Vähän harmitti, ettei stock vaatteita ollut, mutta ei se sitten loppujen lopuksi haitannut tän tytön hankkimista. Hän saapui luokseni 26.8., vain kuusi päivää Rubyn tulon jälkeen. Olin niin innoissani Blytheistäni, että tämän tytön yllätysmuutto luokseni oli vähän hämmentävää minullekin.
Hän pysytteli pitkään nimettömänä ja "uusin nukkeni" statuksena. Ei ole hetkeen ollut näin vaikea pohtia nimeä! Myös se, että olin keksinyt Rubyn nimen niin nopeasti, tuntui hassulta etten keksinyt hänen nimeään millään! Edes 20000names sivusto ei tällä kertaa auttanut minua, vaikka yleensä bongaan sieltä parhaat nimet. Kului varmaan reilu kuukausi, kun vihdoin päätin ratkaista nimen. Olen ennenkin laittanut parhaita nimiehdotuksia instaan ja antanut teidän äänestää mieleistänne nimeä.
Lopulta hänen nimekseen valikoitui Daisy ja nyt sille ei sovikaan enää mikään muista nimistä. Hassua, miten nimi jotenkin vain asettuu nukkeen. En pystyisi ikinä vaihtamaan kenenkään nuken etunimeä. Toisia nimiä sekä sukunimiä olen muuttanut, mutta etunimi pysyy, olipa se minkälainen tahansa! Mun nukkien tapauksessa etunimi voi olla myös Madame tai Lady Edward.
Daisystä kuoriutui upea syksyhenkinen nukke! Hänen upeat hiuksensa sopi niin kauniisti ruskan sekaan. Tällaisia kuvia on ihana katsella nyt ja fiilistellä tuota väriloistoa!
Kuvausreissulla paljastui myös, kuinka hyvät ystävät Dina ja Daisy ovat! Rakastan myös sitä piirrettä, kuinka heidän nimensä kuulostavat samankaltaisilta. Heistä syntyi myös nimite "The Detective Friends", eli Salapoliisiystävät! Dina voisi ollakin hyvä salapoliisi, mutta Daisyn kyky huomata ei niin oleellisia asioita ja tarttua niihin, ajaa heitä usein väärään suuntaan. Dina on myös visuaalisempi ja tunnistaa paremmin salakuvattavan, mutta Daisy näkee vain kuvattavan selän, eikä hahmota kokonaisuutta. Daisyllä tosin on paremmat sosiaaliset taidot ja hänellä on kyky rauhoittaa tilanne, jos Dinalla menee hermot johonkin. Dinan ystävänä Daisy on myös oppinut hyvin sanomaan asioita, mitä Dina kaipaa kuulla ja haluaa kannustaa ystäväänsä. Ja eikun varaamaan aikaan tälle erikoiselle etsiväkaksikolle!
Daisy on sinänsä hankalassa tilanteessa, sillä hän haluaisi olla monien ihmisten kanssa, mutta Dinan ystävänä Dina olettaa Daisyn olevan aina kanssaan. Daisy arvostaa sitä kuinka Dina hakeutuu hänen seuraansa. Daisy näkee ystävästään piirteitä, joista useat saattavat ärsyyntyä, mutta hän on tottunut niihin. Hän jollain tapaa ihailee Dinan tapaa elää ja nähdä maailmaa.
Dinan ja Daisyn ystävyys kuitenkin vaikuttaa todella paljon siihen, miten muut näkevät Daisyn. Dinan seurassa Daisy nimittäin vaikuttaa helposti vähän tärkeilevältä ja itserakkaalta. Daisy kuitenkin osaa huomioida muita paremmin ja kuten sanoin, osaa keskustella monien ihmisten kanssa.
Daisy itse on vähän ihastunut Lariin. Lari on huomannut tytön antaman huomion, muttei tiedä miten siihen suhtautuisi. Dina nimittäin karttaa Laria ja inhoaa tämän arpea. Dina on sanonut välillä Larille niin pahasti, että Lari on ruvennut välttelemään Dinaa, ja samalla myös Dinan mukana kulkevaa Daisyä. Daisy itse ei ymmärrä tätä, vaan luulee, ettei poika välitä hänestä.
Tästä huolimatta Daisy on kuitenkin onnellinen. Hän osaa tyytyä osaansa ja mennä sillä, mitä hänelle annetaan. Hänen äitinsä on antanut Daisyn tehdä aina aika vapaasti kaikkea, mitä Daisy on halunnut. Daisyn isä haluaisi antaa selkeämpiä rajoja lapsilleen, mistä Daisyn vanhemmat ovat välillä riidelleet. Daisyllä on tosiaan kaksi vanhempaa veljeä, hän itse on nuorin.
Daisy rakastaa laittautua kunnolla. Hän rakastaa oransseja hiuksiaan ja käy värjäämässä niitä säännöllisesti. Oranssi on hänen lempivärinsäkin. Hän pitää huolta ulkönäöstään ja tykkää käydä shoppailemassa (erityisesti Dinan kanssa). Hän on tullut äitiinsä monissa asioissa ja kokee olevansa se äidin tyttö.
Kirjoittelen jonkinlaista katkelmaa näistä kahdesta, Daisyn näkökulmasta:
Lähestyin varovasti poikaa. En voinut mitenkään uskoa kenenkään nukahtavan kalliolle näin tuulisena päivänä. Tai ehkä juuri tuuli on tuonut hänelle sen lempeän, unettavan tuulen, syvälle silmiin. Pysähdyin katsomaan hänen kiinni olevia silmiään. Ne näyttivät levollisilta ja siltä, ettei niitä tohtisi häiritä. Aloin jo miettimään, etten halua herättää häntä. Aluksi olin ajatellut, että tekisin palveluksen, ettei poika vain vilustuisi. Nyt minusta tuntui, että hän oli varta vasten tullut ulos lepäämään, hengittämään raikasta ilmaa, ja sitten vain nukahtanut. Muistelin myös hänen joskus sanoneen, että hän välillä nukahtelee minne sattuu. Miten jotakuta ihmistä voi väsyttää niin paljon? Saiko hän öisin nukuttua vai oliko kyseessä vain ihminen, joka tarvitsee keskimääristä enemmän unta kuin muut?
Istuuduin varovasti lähelle poikaa. Kallio tuntui kostealta allani ja kiedoin mekon alleni, ettei pyllyni kylmettyisi. Nyt tarvitsisin sen pyllynlämmittimen, kuten toinen isoveljeni oli kutsunut auton etupenkin lämmitintä. Voisiko joku keksiä siitä kannettavan version?
Haluaisin myös lämmittää poikaa. Minussa heräsi halu hakea sisältä viltti ja heittää se hänen päälleen. Hänellä oli todella lyhyet shortsit jalassa ja oranssi kauluspaita päällä. Ne näyttivät sekä kylmiltä vaatteilta nukkua, että erittäin epäkäytännöllisiltä nukkua. Pakko kuitenkin myöntää, että rakastin hänen tyyliään, erityisesti paidan oranssia väriä ja punertavaa tukkaa.
Sitten tuli voimakas tuuli ja koska istuin kovin lähellä, hiukseni hulmahtivat suoraan pojan kasvoille. Poika huiskaisi vaistomaisesti kädellään hiuksiani pois tieltä. Säpsähdin ja rupesin keräämään hiuksiani käsiini. Poika aukaisi silmänsä ja näytimme molemmat varmasti hämmentyneiltä. Poika ihmetteli varmasti, miten olin päätynyt istumaan hänen viereensä ja itse yritin koota itseäni sekä hiuksiani. Olinhan jäänyt juuri kiinni ihastelemasta hänen unenlahjojaan ja tyyliään.
Laskeutui kiusallinen hiljaisuus, enkä tiennyt mitä sanoa.
"Taisin nukahtaa hetkeksi", poika naurahti sitten ja nousi istumaan.
"Niin, huomasin sinut ihan hetki sitten. Ihmettelin, kuinka voit nukahtaa ulos näin tuulisena säänä", huomasin selittäväni ihan liikaa. Pelkäsin, että näyttäisin itseni ihan outona, mutta poika vain hymyili.
"Tuulisena? Olen nukahtanut sateeseenkin. Tämä ei ole vielä mitään siihen verrattuna", poika sanoi.
"Miten se on mahdollista? Etkö nuku öisin vai mistä on kyse?" Kysymykseni pulpahtelivat minusta ulos nopeammin kuin ajattelin.
"Nukun kyllä. Minua vain väsyttää aina. Olen nukkunut viime yönä 10 tuntia, mutta kun tulin tähän ulos ja kuuntelin hetken tuulta ja puiden lehtien kahinaa, minä vain nukahdin... olen huomannut, että tällaiset luonnon äänet rauhoittaa minua todella paljon ja sitten minä vain nukahdan", poika selitti innoissaan enkä enää hävennyt omaa selittämistäni. Näköjään aina on ok jutella unesta, sen määrästä ja tärkeydestä.
"Ihailtava taito. Luonto kyllä rentouttaa minuakin, mutta minun on helpompi nukahtaa pehmeälle sängylle kuin kovalle kalliolle. Olen kai sitten niin mukavuudenhaluinen", sanoin.
"Kiitos. Tosin, ei tuossa mitään väärää ole. Jokaisella on varmasti omat halunsa mukavuuden suhteen", poika sanoi ja virnisti. Menin hetkeksi hämilleni. Keskustelimmeko yhä samasta aiheesta, vai tarkoittiko hän jotain muutakin?
"Totta, sama asia kuin jokaisella on omat mielipiteensä. Ei niitä voi verrata, ne vain ovat", sanoin hetken mietittyäni.
"Fiksusti sanottu. En odottanut sitä sinulta", poika sanoi rehellisesti ja katsoi minuun.
"Saanko kysyä miksi?" kysyin.
"Kun olen nähnyt sinua, olet vaikuttanut vähän tyhmältä. Anteeksi, ehkä tarkoitan jonkinlaista välinpitämättömyyttä, kuin et huomaisi minua. Olet niin paljon Dinan seurassa, että luulin, että olet yhtä tyhmä sekä ilkeä", poika sanoi ja katsoi yhä suoraan minuun. Minun teki mieli väistää hänen katsettaan, mutta en tehnytkään sitä. Arvostin, että hän sanoi suoraan mitä ajatteli, mutta se kuulosti silti niin karulta.
"Yritän jotenkin ymmärtää, että ihmiset ovat Dinaa vastaan, sillä hän sanoo joskus minustakin ilkeästi. Mutta en ymmärrä miksi oletat tuollaista minusta, sillä en ole hän, emmekä me ole jutelleet paljoakaan ilman Dinan läsnäoloa. Arjessa olen kahden veljen kiltti pikkusisko, joka vain yrittää miellyttää vanhempiensa eriäviä mielipiteitä. Siksi kai minusta on helppo olla Dinan seurassa, joka pitää minua vertaisenaan ja jolla on selkeät mielipiteet", selitin ja puuskahdin. Tuntui kuin jonkinlainen paine keveni hartioiltani. Tuntui hyvältä sanoa jollekulle suoraan, mitä ajatteli. Poika oli tehnyt niin minulle, joten uskalsin tehdä itsekin niin. Halusin näyttää hänelle, että olen tasavertainen hänen kanssaan, olinpa hänen mielestään tyhmä tai en.
Tällä kertaa poika oli hetken hiljaa ja mietti sanojaan. Hän laski päänsä käsiensä varaan ja näytti hyvin pohtivalta. Hän tuntui vaipuvan ajatuksiinsa ja huomasin kaipaavani heti hänen viiltävää katsettaan, kun hän arvosteli minua. Miksei hän voinut tehdä samoin nyt? Siinä oli ollut jotain sellaista asennetta, jota ihailin kovasti ihmisissä. Ihailin rehellisyyttä, sanojen suorasukaisuutta, ihmistä seisomassa sanojensa takana. En halunnut pojan muuttuvan selkärangattomaksi vain siksi, että sanoin jotain, mitä hän ei olettanut minun olevan. Toivoin todella, että niin ei kävisi.
"Nyt kun sanoit noin, en ymmärrä itsekään, miksi olen olettanut niin, mitä olen olettanut sinusta. Pyydän anteeksi, että olen olettanut liikaa, enkä ole tajunnut tutustua sinuun sinuna, vaan Dinan kaverina. Toki oletan, että olet hänen hyvä ystävänsä, mutta..." Poika rupesi selittelemään ja minusta tuntui kuin hän pyytelisi itseltään anteeksi, eikä minulta. En oikein tiedä kumpaa hän kaipasi.
"Saanko kysyä yhden kysymyksen?" keskeytin pojan lauseen.
"Toki", poika säpsähti ajatuksistaan.
"Yritätkö nyt siis ymmärtää, että olisin erilainen ihminen mitä olet olettanut minusta vain siksi, että olen fiksumpi kuin ajattelit? Jos yrität, hyväksyn anteeksipyyntösi. Mutta jos vain pyydät anteeksi oletustasi, että olen samanlainen kuin Dina, koska olen Dinan kaveri, en oikein hyväksy tätä. Siinä tapauksessa saat pitää oletuksesi, koska en aio muuttua Dinan seurassa mitenkään. Aion olla yhä se tyhmä tyttö, joka rakastaa olla ystäviensä seurassa."
"Minä... yritän. Yritän ymmär- minä haluan ymmärtää sinua. Minä tässä olen tyhmä kun en huomannut eroa. Olen pahoillani, oikeasti", poika sanoi ja nolostui. Huomasin hänen poskiensa punoittavan ja hän nosti kätensä suulleen, kuin olisi sanonut jotain todella pahaa. Se sai minut hymyilemään. Pojan pahoittelu ja se, miten sain hänet nolostumaan, sai aikaan minussa jonkinlaisen hyvän olon tunteen. En pidä tästä itsessäni, mutta saan jonkinlaista ihmeellistä tyydytystä, kun huomaan jonkun nöyrtyvän sanojeni takia. Poika taisi huomata hymyni ja katsoi minuun kysyvästi.
"Saat anteeksi. Olen pahoillani kun ajoin sinut tähän tilanteeseen. Olen vähän tällainen outo, sillä pidän tällaisista keskusteluista. Toivon, etten pahoittanut mieltäsi, kun tällä tavoin tunkeilin ja puhuin sinulle", sanoin ja painoin pääni. Tällä kertaa annoin periksi tunteelle, etten kestäisi pojan katsetta. Näin silmäkulmastani kuitenkin, kuinka poika liikahti vähän lähemmäksi minua. Yhtäkkiä tunsin hänen laskevan kätensä kädelleni. Hetken mietin, mitä oikein olin sanonut, mikä sai pojan tekemään noin. Samalla minussa heräsi jälleen halu tuijottaa hänen silmiään ja halu takertua hänen käteensä tiukemmin. Halu painautua häntä vasten ja tuntea pojan kauluspaidan kangas ympärilläni. En oikein ymmärtänyt, mistä tuo yhtäkkinen halu kumpusi, sillä mehän olimme vain keskustelleet ja olin kuvitellut aiheuttavani keskustelullani jotain, mistä poika ei nauttinut.
"Arvaa mitä?" poika kuiskasi lähelle korvaani ja jatkoi lausettaan vasta, kun olin nostanut katseeni takaisin häneen: "En minä pahastunut. Pidän tyylistäsi keskustella, saat minut tuntemaan paljon sanojesi kautta. Olen aika tunteellinen ihminen ja siksi pidän kannastasi, että mitään ei saa olettaa, ennen kuin tuntee toisen kunnolla. Siksi kysynkin, haluaisitko tutustua minuun paremmin? Koska minä olen jo pitkään halunnut tutustua sinuun, mutten ole uskaltanut."
Pojan paljastus tuli minulle yllätyksenä. En ole varma, miltä ilmeeni oikein näytti, mutta ainakin se sai pojan hymyilemään. Olin todella otettu pojan sanoista ja ihmettelin edelleen sitä, kuinka olin luullut pojan pahastuneen, mutta olinkin aiheuttanut itselleni vain ihastuksen tunnustuksen!
"Haluan", sain kuiskattua pojalle takaisin ja puristin hänen kättään omani päällä.
"Ihana kuulla. Haluan tunnustaa vielä toisenkin asian. Pelkään Dinaa. Hän on väittänyt minua itse pirun lapseksi ja epäillyt minun olevan epämuodostunut jo sikiönä, ihan vain arpeni takia. Hän ei pidä minusta ja siksi olen pelännyt tulla hänen lähelleen. En halua sinun muuttavan käsitystäsi hänestä, mutta haluan sinun myös ymmärtävän minua. En halua ystäväsi lähelle, mutta se ei tarkoita, etten halua sinun lähellesi. Päinvastoin", poika kertoi ja viimeisiä sanoja sanoessaan, hän varovasti nojautui minua vasten. Olisin halunnut sanoa jotain nasevaa ja puolustaa ystävääni, mutta huomasin sanani ehtyvän. Hänen sanansa olivat vahvat ja näin hänen silmistään, että hän todella pelkäsi Dinaa. Hänen ruskeat silmänsä suorastaan vapisivat ja vilkuilivat suuntaan ja toiseen, kuin peläten Dinan ilmestyvän jostain ja kuulevan joka sanan. Myös hänen läheisyytensä vaikutti minuun ja minusta tuntui, että niin kuin hänen oranssi kauluspaitansa sulautui minun hiusteni sekaan, niin myös minä aloin sulautua hänen sanoihinsa ja häneen.
"Huomaan, kuinka paljon tuo Dinan käsitys sinusta on vaikuttanut myös minuun", aloitin jälleen puhumaan, kun olin rentoutunut pojan olkaa vasten.
"Samalla lailla kun sinä välttelet Dinaa, Dina välttelee myös sinua. Joskus hän valittaa sinusta minulle, mutta en ole kuullut hänen valittavan kenellekään muulle. En ole käynyt Nannan luona sen jälkeen, kun Dina tajusi sinun olevan hänen veljensä. On hän nähnyt Nannaa aina välillä, ja Nanna on käynyt hänen luonaan, mutta silloin hän on sanonut minulle, ettei minun tarvitse hänen kanssaan kärsiä "niiden ihmisten seurasta". Jälkeenpäin hän kyllä valittaa taas. Hän myös kertoo välillä ihmeellisiä teorioita sinun arvestasi, olen kuullut tuon sikiö teorian jo ainakin kolmesti. Tuntuu kuin hän haluaisi minun ajattelevan samalla tavalla sinusta kuin hänkin... ja hän on onnistunut siinä aika hyvin."
Poika oli hetken hiljaa. Aloin pitämään hänen mietintä tuokioistaan. Ymmärsin, että ne eivät haittaa häntä, vaan antavat lisää aikaa ajatuksien kokoamiseen. Siinä hän on samanlainen kuin minä. Taidamme miettiä molemmat aika paljon sanoja ja niiden merkityksiä, siitä kuinka sanat voivat olla keveitä tai vahvoja ja siitä kuinka niillä voi satuttaa ja parantaa. Voi myös olla, että aikaisemmin aiheuttamani keskustelu sai pojan varpailleen ja varoi enemmän sanojaan.
"Mitä tarkoitat sillä, että hän on onnistunut hyvin? Onko todella niin, että tuo kuvailemasi Dinan käytös on saanut sinut epäilemään, että olisin oikeasti epämuodostunut sikiö?" Poika kysyi ja sai minut naurahtamaan. Huomasin hänenkin hymyilevän ja ymmärtävän, miksi naurahdin. Siksi en jäänyt pahoittelemaan sitä, vaan vastasin suoraan asiaan.
"Tarkoitin enemmänkin sitä, että Dinan välttely on voinut tarttua minuunkin. Tai siis, että olen tottunut siihen, etten ole tavannut sinua niin usein. Myös se, ettei hän ota minua mukaansa Nannan luokse, saa minulle tunteen, ettei minun kuulukaan tutustua häneen. Nyt ymmärrän, että hän ei ole halunnut minun tutustuvan sinuun saati siskoosi, jostain käsittämättömästä syystä. Ja ei, en ole koskaan uskonut sinun olevan epämuodostunut sikiö, Dina jostain syystä vain tykkää siitä teoriasta. Itse en usko siihen."
"Jos Dina on vaikuttanut sinuun noin paljon, kuinka paljon minun tulee vaikuttaa sinuun, että saan sinut pysymään kanssani? En haluaisi olla ystäväsi kilpailija, mutta vaikuttaa siltä, että sinun joko pitää tasapainoitella minun ja Dinan huomion suhteen ja olla kertomatta Dinalle, tai hylätä minut ja jatkaa tuota samaa rataa, mitä ennenkin. Pakko vielä kysyä, oletko kuullut mitään järkevää teoriaa Dinalta, minkä luulet aiheuttaneen minulle arven?"
Sanoiko hän todella niin? Sanoiko hän, että saan sinut pysymään kanssani?
Halusiko joku todella olla minun kanssani näin paljon? Vaikken ole tavannut häntä kauhean usein, olen tiedostanut hänen olemassaolon jo pitkään ja kuullut hänestä paljon outoja teorioita, että pääni oli alkanut pikku hiljaa täyttyä ajatuksista, jotka liittyivät juuri häneen. Häneen, joka istui vieressäni ja piti kädestäni kiinni. Häneen, jonka nimeä en ole edes kuullut. Dina aina puhuu hänestä jollain oudolla tai halventavalla nimellä. En ole koskaan kuullut hänestä mitään hänen omalla nimellään. Myös ne kerrat kun olen tavannut Nannan, pojan siskon, en ole osannut yhdistää heitä, eikä Nanna ole puhunut paljoa veljestään. Ymmärrän, että on vaikea puhua veljestä, josta on joutunut pienenä eroon vanhempien ja lakipykälien takia. Silti, onhan tuo poika Nannan kauan kadoksissa ollut veli.
Veli, poika, epämuodostunut sikiö... kuka sinä olet? Kiinnostukseni ja kutkuttava tunteeni sekoittuivat keskenään. En tiennyt enää eroa tuntemisen haluni ja tunteideni välillä. Ne vain sekoittuivat keskenään ja tajusin, etten voi tehdä eroa. En voi erottaa kahta niin merkittävää asiaa toisistaan. Jos haluan tuntea poikaa enemmän, siihen sekoittuu välittömästi tunteeni. Tai siis, nehän sekoittuivat jo. Hallitsin hädin tuskin itseni ja tarvitsin liian paljon aikaa muodostaakseni sanoja vastaukseksi hänelle. Silti tarve vastata jotain, voitti.
"Sinä vaikutat jo nyt minuun todella paljon. Jos todella tarkoitat, että haluat minut pysymään kanssasi, jatka just noin, just mitä olet tässä hetkessä ollut. Olet oikeassa siinä, ettet voi olla Dinan kilpailija, olette niin erilaisia. Dina vaikuttaa minuun ystävänä. Sinä vaikutat minuun ihastuttavana poikana, jonka toivoisin esittelevän itsensä minulle. Mitä enemmän juttelen kanssasi, ymmärrän, että minulle on sanottu yhtä ja toista sinusta, mutta ei varmaan yhtään oikeaa faktaa. Ei, minulle ei ole myöskään mitään luotettavaa tietoa, miten olet arpesi saanut. Minun ajatukseni sinusta on täytetty väärillä ajatuksilla, valheilla ja halpamaisilla vitseillä. Pyydän, että täytät minut kokonaan uudestaan. Täytä minut sinusta, pyydän."
,
Poika katsoi minuun ja yritti sanoa jotain. Olin pyytänyt häneltä jotain, mitä en voinut itsekään täysin uskoa. Tuntui kuin tunteeni olisivat saaneet vallan ja sanoneet minun puolestani tuon kaiken. Häkellyin itsekin pyynnöstäni, mutta en epäilyt sen aitoutta. Koko tämän ajan, halu tuntea tuo outo poika, on vain kasvanut kasvamistaan, enkä kykenyt enää hillitsemään tuota tunnetta. Se purkautui kuin itsestään.
"Tuntuu kuin ihastukseni sinuun puhkesi juuri uudestaan. Minäkin olen selvästi ihastunut ensin ulkopuoliseen sinuun. Nyt ihastuin sinuun todella, enkä voi oikein käsittää, että sinäkin toivot sitä, joten... kröhöm", poika sopersi hämmästyksissään, mutta sitten yskäisi kuin olisi sanomaisillaan jotain tärkeää, ja jatkoi: "Hei, nimeni on Lari Nicholas Burney. En oikein tiedä mistä aloittaisin, mutta sanon ainakin sen, että olen täyttänyt tänä vuonna 18 ja täten vastaan sanoistani ja tunteistani täysin, niin Suomen valtiolle, kuin sinullekin. Sinulle ehkä jopa enemmän, sillä koen ristiriitaisuutta Suomen lakien kanssa, joiden moninaisuuksien myötä minut on ensin otettu huostaan, annettu takaisin, otettu uudestaan huostaan ja kierrätetty ympäri Suomea samalla, kun siskoni rasittui vastuusta, minusta, kaikesta... masentui ja joutui hoitojensa vuoksi eroon minusta pitkäksi aikaa. Hän ehkä kertoo erilaista tarinaa muille, mutta minä näin sen läheltä ja tunsin sen. Tunsin hänen takkaansa ja rasituksensa. Se on yksi monista syistä miksi olen näin tunteellinen. Se on myös yksi niistä syistä, miksi siskoni on minulle niin rakas. Jos haluat oppia tuntemaan minut, sanon sinulle, että silloin sinun tulee tuntea myös siskoni. Oletko valmis sellaiseen?"
"Olen valmis", sanoin nopeammin kuin ajattelin. Olin ahminut hänen sanansa ja mitä enemmän kuuntelin hänen sanojaan, sitä enemmän minun tuli nälkä. Nälkä tietää ja kuulla enemmän Larista, hänen siskostaan, kaikesta. Yllätyin myös vähän, kun poika kertoi ikänsä, sillä hän vaikutti minun silmissäni jo 20-vuotiaalta. Hän oli minua pitempi ja hänellä oli sileää punertavaa sänkeä leukansa reunoilla. Se miten kypsästi hän puhui, ei viitannut mitenkään poikien myöhempään kehitykseen. Hän jopa tuntui enemmän tietävän elämästä kuin minä, vaikka olinkin häntä viisi vuotta vanhempi. Olin jopa surullinen sen tähden, mitä hän oli joutunut kokemaan ja minä... taisin päästää muutaman kyyneleen. Tapa, miten hän puhui omasta siskostaan ja kertoi tämän olevan hänelle rakas, sai minut hyvin tunteelliseksi. Muistan niin hyvin sen hetken, kun vanhin veljistä muutti pois kotoa. Se itkun määrä äidin kasvoilla tarttui minuun. Äidilläni on todella suuri sydän ja hän on todella jakanut sitä kaikille lapsilleen. Tunsin samoin kuin äitini silloin. Muistin tarttuneeni toisen suruun ja surevani hänen puolestaan. Kun en itse täysin ymmärtänyt omia tunteitani, minun oli helpompi ymmärtää toisten tunteita. Tunsin juuri nyt sen, kuinka paljon Lari todella rakastaa siskoaan ja se tunne pakahdutti minut.
"Oletko kunnossa?" Lari hätkähti ja kurkotti pyyhkimään kyyneleitäni. Hänen eleensä sai minut itkemään vielä lisää.
"Olen, minä... sinä tartutit tunteesi. Tuntui kuin olisin tuntenut sinun rakkautesi siskoasi kohtaan. En osaa selittää miten. Olen kuitenkin elämäni kunnossa, sillä tajusin, kuinka suuri sydän sinulla on ja kuinka haluat jakaa siitä minullekin osan."
"Enkä vain osaa. Sinun sanasi ja kyyneleesi saavat minut haluamaan näyttämään sinulle aivan kaiken. Haluan jakaa kaiken kanssasi", Lari sanoi liikuttuneena, ja ennen kuin ehdin tajuta mitä tapahtui, hän suuteli minua.
Tämä oli täysin fiilispohjalta tehty blogipostaus, jota en osannut lopettaa (kuten en koskaan). Toivottavasti siis tykkäätte tällaisista yhtäkkisistä kuva- ja tarinapaljoudesta, tästä alkaa tulla tapa.
Itse olen tällä hetkellä täysin nukkekokoelmaani ja olen keskittynyt selvästi tänä vuonna eniten tarinoihin, nukkejen hahmojen kehittämiseen ja fiilistelyyn siitä, mitä minulla on. Huomaan henkilökohtaisen elämäni asioiden heijastuvan jollain tapaa nukkeiluun ja jollain tapaa tunnen olevani täydenpi kun saan nukkeilla ja huolehtia nukeistani. Jos se vietäisiin minulta pois, en tiedä kuka olisin.
Joten, ensi kertaan!
"I'll dream you wide awake"
