sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Kesäkatsaus


Heissan!
Ajattelin vähän päivittää kesänaikaisia nukkejuttuja vielä tänne blogin puolellekin! Tuun tässä pitkin tekstiä kertomaan mitä muutoksia on tapahtunut millekin nukelle - ja esittelen tän kesän kaksi nukkea! Paljon on tapahtunut ja koska varmaan olette huomannut mun postauksista, tästäkin tulee pitkä! (Miten en vaan osaa tehdä lyhyitä postauksia? se ois helpompaa...)

Yksi asia on tietenkin niin, että tyydytin Taeyang -kuumettani hiukan ostamalla Taeyang Horizonin luokseni 10.8. :) Itse olen tässä ajan kuluessa nähnyt kyseistä mallia kaverillanikin ja oppinut pitämään tästä paljonkin. Ja sittenkun tämä komea yksilö tuli vastaan yhdessä whatsup -keskustelussa, en voinut enää olla ostamatta häntä! Ja tietysti raahasin hänet heti Hatanpään Arboretumille kuvauksiin ^^






Tää tais olla ihan ensimmäinen kuva hänestä, nimittäin Gallen Saenia Horizonista! (Nimiä napattu mukaan Arboretumin kasvien nimistä)


Nannakin pääsi samalla reissulla Arboretumille ja hänellä on ollut ystäväni peruukki vaihdossa heinäkuusta asti. Katsotaan koska taas vaihdetaan, sillä Nannan punainen peruukki meni siis ystävän Taeyangille :D Toisaalta tää sopii melkein paremmin joidenkin vaatteiden kanssa, mutta itsellä ollut sellainen olo, että vielä punaisempi on se Nannan väri. 


Dina oli myös mukana Hatanpäällä ja hänellä tosiaan on ollut nyt pidemmän aikaa harmaa peruukki. Ostin peruukin yhdestä miitistä ja olen kokenut tämän Dinalle sopivammaksi kuin sen mustan peruukin. Olihan se musta omalla tavallaan sopiva, mutta mulle on jotenkin tärkeetä että jokainen nukke saa omannäköisensä peruukin ja tää jotenkin tuntuu Dinan peruukilta, joten tällä mennään!







Juhannuksen aikoihin virkkasin ekan ison mekkoni ja se onnistui niin hyvin! 


Donin stock-kroppa tosiaan hajosi ja jouduin sanomaan sille hyvästit. Hankin pojalle obitsun, minkä myötä hänen kätensä ovat taipuneet huomattavasti enemmän tarjoilijalle tarkoitetulle asennolleen. Sanottakoon tässä, että Little Taeyang Sebastian on alkuperin siis Anime/Manga sarjasta, tarjoilija, joka seurasi Donin luonteeseen sen verran, että Don on tehnyt myös työtä tarjoilijana!






Tähän väliin yksi Halloween kuva! Onkohan tuo ase syypää siihen, miksi Lari on nykyään vain päänä mun kirjahyllyssä? Joo, kuulitte oikein... Sen takia Larista ei oo tullut instaankaan kuvia kun mulla on ollut vähän huonoa tuuria Taeyangien stock- sekä obitsukehojen kanssa... ja luulen et saan pian obitsun ongelman ratkottua! Mut jos joku haluaa jotain stock ruumiinosia, mitkä on esimerkiksi kulunu tai menny rikki, mulla olis kaikki muut ehjänä, paitsi kaula! 


Kevyempään aiheeseen! Löysin ihan ekan kuvan Nadia neitosesta, joka rantautui luokseni kesäkuun lopussa! Näköjään esittelen jokaisessa postauksessani uusimpia nukkejani. Mutten jotenkaan voinut olla ostamatta näin kaunista Little Pullip Bonita neitosta :)



Nadia pääsi myös mukaani Näsinneulaan!






Eikä oli kesää ilman, että päädyn ystäväni @emzixd luokse! Siellä tosiaan tapahtui tämä peruukkien vaihto ja sain sieltä vaatteita lainaksi määrittelemättömäksi ajaksi. 


Ja kuten kuvasta huomaa, kokeiltiin vähän kaikille kaikkien peruukkeja xD Paitsi ystävän Isul ja Taeyang säilyttivät omansa, sillä niitä ei ole koskaan irroitettukaan ja mä niin ymmärrän, et jos ei oo kerran irrottanut peruukkia, ei sitä koskaan malttaistaan, koska sit peruukeista ei tule loppua! Oon huomannut tämän Nannan kohalla, joka kokeili tällä kertaa sinistä väriä...


Tässä pientä ryhmäkuvaa kesältä ennen Gallea! Onpas näitä jo paljon... En oikein tiedä tulisko jo vähän hillitä tätä keräilyä ja keskittyä näihin mitä tässä nyt on. Ehkä pitäis kokeilla jonkun aikaa. Ehkä.


Tässä toista ryhmäkuvaa... kyse on kesälomapäivästä Nurmossa, jolloin kuvailtiin tosi paljon serkun kanssa! Oli ihanaa huomata kuinka hänenkin harrastusinto on selvästi kasvanut - hänellä oli kolme nukkea! Viimeks kun näin serkkua, hänellä oli vasta yksi nukke. Tässä on siis mun ja serkun kaikki nuket! (Gallenia en silloin vielä omistanut.)
Tuona päivänä tuli tosiaan niin monta kuvaa, etten enää tähän postaukseen niitä laita. Katsoo jos joskus tekisin niistä postauksen...?


Kesään kuului myös niin instagramin kuin whatsupinkin kautta yhteydenpitäminen muihin nukkeilijoihin! Lopulta tein jopa reissun Helsinkiin ja vietin ihanan iltapäivän @himypullip in kanssa!




Tässä vielä mekkoja jotka olen innostunut virkkaamaan! Molemmisa mekoissa on ollut hommaa, mutta onhan tää tosi palkitsevaa nähdä omat tuotokset nuken päällä! Toi takkikin onnistui yllättävän hyvin!

Kesällä olin Traconissa ja muutamissa miiteissä, mutta oon vähän huono laittaan niistä kuvia. Ne, jotka olivat paikalla kun olin milloin missäkin, sanon tässä yleisen kiitoksen kaikille!

Tämä postaus ois tässä! En halua tästä pitempää, tarkoitus olikin vain vähän kertoa mitä kesällä on tapahtunut. Postauksia tulee jos on tullakseen. Mua näkee enemmän instagramin puolella, mut pyrin toki kirjoittelee tässä tota Zillan tarinaa, et sitä saattaa tulla lähiaikoina lisää!
















"Oh no no no, I´m a rocket woman!"

perjantai 4. lokakuuta 2019

Valoa tunnelin päässä


Heissan!
Olin tänään kuvaamassa Zillaa ja innostuin taas kirjoittamaan hänen tarinaansa! Kaivoin hänen tarinavihkonsa hyllystäni, tosin muutin tarinaa taas aika paljon, sillä nautin enemmän kirjoittaa minä muodossa, ja tämän luvun olin kirjoittanut alkujaan kaikkitietävän muodossa. 
Tiputtelen siis joitain kuvia väliin, mutta muuten tämä on pitkästä aikaa tällainen tarina postaus!
Psst, kannattaa lukea edellinen luku tästä.


Päiväkirja, jota en koskaan kirjoittanut... 10.4.1994

Astuin koulurakennuksesta ulos viimeisen kerran. Rutistin ainoan valkoisen ruusuni miltei hengiltä jännityksestä. Olin jännittänyt ensimmäistä kertaa aikoihin näin paljon. En aina tajua, kuinka ihmispaljous voikaan ahdistaa minua. Vaikkei kukaan tarkottaisi pahaa, vaikka tänään kaikki haluavat vain onnitella minua, silti mahaani sattui kuin viimeistä päivää ja hikoilin. Painoin kättäni enemmän vatsaani vasten ja tunsin valmistumiskansioni painautuvan enemmän rintaani vasten. 
Minä olin valmistunut.
En tahtonut vieläkään ymmärtää sitä. En ole koskaan ajatellut olevani jotenkin valmis tai valmistuvani mistään. Oloni oli sekä kipeä, että helpottunut. Askeleet kevenivät sitä enemmän, kuinka pitkälle koululta pääsin. Olin luvannut odottaa Laurelinea, mutta jostain syystä jalkani eivät pysähtyneet. Halusin kotiin. 
Työnsin juuri katkenneen ruusun hiuksieni sekaan. Nappasin kansion oikeaan käteeni ja rupesin juoksemaan. Ensin hitaammin, sitten nopeammin. Jostain syystä minua alkoi naurattamaan. Alamäessä pompin hauskasti alaspäin. Samalla kun kevätpäivä sarasti puiden lomasta, tuntui kuin mielenikin alkaisi sarastamaan enemmän valoa ja iloa tähän hetkeen. En ollut kokenut tällaista tunnetta aiemmin. Helpotus ikäänkuin levisi koko kroppaani ja poisti kivun. Pitäisikö minun useammin nauraa silloin kun luulen olevani kipeä?
Saavuin kotiovelleni aikaisemmin kuin olin ajatellut. Mekkoni mustaan alaosaan oli takertunut lehti, jonka noukin mekostani irti. Valkoisella yläosalla lepäsi hopeinen koru, joka näytti mielestäni joko puunlehdeltä tai tulen liekiltä. Asettelin ruusun paremmin paksun lettini laelle ja astuin lopulta sisään. 
Chris oli ensimmäisenä vastassa onnittelemassa. Hän oli järjestänyt pienet valmistumisjuhlat minulle. Hän itse oli valmistunut jo joulun alla, minulla oli venähtänyt kevääseen. Chris vakuutti aina minulle ettei sillä ole mitään väliä, että minulla oli jäänyt pakollisia kursseja nolosti välistä. Minua se vähän harmitti, mutta toisaalta Chris selvästi nautti näpertää ja valmistella erilaisia juhlia. Nämäkin juhlat hän oli halunnut järjestää juuri minulle. Hän nautti tästä niin paljon ja yritin parhaani mukaan myös nauttia. Hän nappasi minut halaukseen ja moiskautti suukon poskelleni. Tein samoin ja hymyilin hänelle. 
"Sinähän säkenöit", Chris sanoi.
"Vähemmästäkin", vastasin ja hipaisin kevyesti hänen huuliaan. 
Seuraavana vastassa oli isäni ja hänen nykyinen kihlattunsa. He olivat nyt paljon rennomissa tunnelmissa kuin hääpäivänäni, mutta silti isä päätyi vain kättelemään minua ja kysyi heti arvosanojani. Päädyin ojentamaan hänelle kansioni ja jätin isän itse selvittämään arvosanani. Minua ne eivät vielä kiinnostaneet. Enkä itseasiassa aio tänään niitä katsoa, sillä pelkään niiden alentavan mielialaani.
Myös toinen tädeistäni oli saapunut, vieläpä ilokseni tämä, jolla oli iloinen kolmevuotias tyttö sylissään. En voinut olla hymyilemättä tytölle. Hän oli kasvanut vuoden aikana niin paljon ja samalla muistutti minua siitä, kuinka minäkin olen joskus ollut niin pieni. Tuntui hassulta olla nyt niin vastuullinen aikuinen, kohta täyttäisin 20 vuotta! Mitähän Chris silloin oikein keksii? Melkein kihersin ajatuksesta, kuinka hän ilahduttaisi minua.
Muutama Chrisin kaveri oli päätynyt paikalle ja he onnittelivat minua sanoin, mutta eivät tulleet kädenmittaa lähemmäksi. En tiedä mistä se johtui, mutta jo ennen Chrisiä jotkut olivat tehneet minulle niin. Ja nyt nimenomaan naimisissa olevana he joko kunnioittivat meidän liittoamme tai yhä jännittivät koskea minuun. En epäile yhtään etteivät nuo olisivat kuulleet tarinoita siitä, kuinka jo minun koskiessani jotakuta, he saisivat sielun sisäänsä. Kukakohan sellaista on keksinyt? Juorut toisaalta olivat olleet elämääni viimeiset viime vuodet. Nyt saisin jättää ne taakseni. Unohtaisin koulun, kiusaajat, arvosanojen pelon, Alexan,-
Alexa. Hän oli tietysti ollut tänään valmistumisrivissä ennen minua. Hymyillyt joko ilkeästi tai ylimielisesti, varmaankin molempia. Hän oli saanut jonkun stipendinkin. En muista enää mistä, haluan unohtaa sen kaiken. Sanat, mustelmat, sen kiukun. En tiedä mikä ruokkii Alexaa minua vastaan, mutta toivon, että voin jättää sen nyt taakseni. Enhän minä häneen enää törmää missään?
"Zilla! Mikset odottanut minua?!" kuului ovelta hengästynyt huudahdus. 
"Ah! Anteeksi, olin niin ajatuksissani!" huudahdin takaisin ja menin halaamaan Laurelinea. Hänkin oli valmistunut tänään, sillä hän oli ollut juuri viime syksynä pahasti kipeänä tärkeään tenttiaikaan. Hän oli saanut vasta viime viikolla viimeisetkin uusintatentit tehtyä. Hän halasi minua takaisin ja kuiskasi samalla korvaani:
"Me tehtiin se! Olen niin onnellinen, että me tehtiin se."
"Niin minäkin olen", vastasin hiljaa takaisin. 
Kun vihdoin lopetimme halauksen, tajusin isäni katsovan minuun. Menin hänen luokseen odottaen pahinta. Tajusin myös Laurelinen seuranneen minua.
"Olet yllättänyt minut kaikin puolin. Liemet, Musta Magia sekä Fyysinen Luonto 10! Ainoa, joka pistää silmään on Loitsut... 6? Eikö sen pitäisi olla näistä helpointa?"
"Eihän se nyt kaikille helpointa ole, herra Abegg, minulle helpointa olivat Taikaotukset sekä myös Fyysinen Luonto", Laureline kertoi. 
"Kiintoisaa. Saanko kysyä minkä sait Loitsuista?"
"Toki, sain siitä kympin, tosin menin uusimaan sen kokeen. Ekalla kerralla olin saanut huonomman", Laureline yritti pehmitellä, mutta näin silti isän kasvoista, ettei hän ymmärtänyt osaamattomuuttani Loitsuihin. En osannut sanoa mitään, vaikka isä näytti yhä odottavan selitystä.
Chris onneksi tuli pelastamaan tilanteen.
"Rakas, tule aloittamaan kakku niin pääsee muutkin sen kimppuun... Oi, sinäkin sait Näyistä ysin!", Chris puhui ja samalla kurkki olkani takaa todistustani.
"Kiitos, tulen heti", totesin, työnsin todistuksen takaisin isäni käteen, ja lähdin keittiöön pitäen samalla Chrisiä kädestä. Harmitti, että isä oli ottanut numerot aiheeksi, ahdistuin niin helposti niistä. Sitäpaitsi kyllä minä mielestäni osasin loitsuja, kaikki eivät vain tajunneet sitä. Olin kokeillut koulussa aina niitä kiellettyjä loitsuja, minkä takia olin saanut ensimmäisestä kurssista hylsyn. Piti pakosta tehdä tylsiä loitsuja, että pääsi koulusta läpi. Oikeasti minua kiinnosti loitsut, mutta vähän syvemmät. Varsinkin muodonmuutosloitsut. Kukaan ei tiennyt minun osaavan niitä, sillä niistä puhuttiin koulussa vain teoria tasolla. Niitä voisi opiskella vasta yliopistollisessa velhokoulussa, mutta en ole varma onko minulla rahkeita päästä sisälle, saati haluta taas kouluun heti toisen perään. Muistelin fiilistä, jonka olin saanut tänään koulusta lähdettyäni ja olin yhtäkkiä ihan varma asiasta, etten halua enää mihinkään kouluun. Vaikka yritän aina olla välittämättä outoudestani ja tulevista kiusaajista, en eritoten halunnut paikkaan, jossa oli niin paljon ihmisiä valmiina arvostelemaan minua. Ajatuskin jo inhotti. En kaivannut juuri nyt yhtään ylimääräistä ihmistä ympärilleni sanomaan missä olen huono tai toivoton. Tiedän etten ole helpoin oppilas, mikä teki minusta helposti kiusattavan, mutta ei helppouden pitäisi olla mittari, jolla määräytyy se, kuka kiusaa ja ketä.



Mitä tykkäsitte? Olisi mukava kuulla palautetta sekä pitkän blogi- että kirjoitustauon jälkeen!
Kiitos kun luitte <3


Ihanaa syksyä kaikille!

tiistai 11. kesäkuuta 2019

Julkaisemattomia kuvia (osa 2)


Heissan!
Mun mies vitsailee, et sillä on tietokoneensa aina päällä ja mä en käy omallani oikein koskaan. Mut eikö olekin nykyään liian helppoa tehdä kännykällä kaikki? Mun mielestä on. 
Ainoastaan en tekisi ihan kaikkea kännykällä ja siksi tänäänkin on se päivä kun avaan koneeni ensimmäistä kertaa tässä kuussa, tein pari aikuisten juttuja (hui kauhea kun kuulostan aikuiselta) ja päädyin sitten tekemään tätä postausta!

Tässä postauksessa näette mun kaverin nukkea Annieta (joka mun pitää kohta palauttaa, kun kaveri tulee tässä kuussa vaihdosta!), Miaa ja mun isoja nukkeja!





























 









 








Tuli vähän yllätyskuvia vastaan! Livia oli kerran Jyväskylässä mukana, Sandra taas oli katsomassa hääpaikkaa aikoinaan... :)


Anni the lumitaiteilija
















 
 






 



Oisko siinä hyvä lopetuskuva? Ehkä tähän Larin kahvinjuonti kuvaan on hyvä alkaa lopettelemaan!
Ihana jos eksytte katsomaan näitä kuvia! Rakastan mun päättömiä monen tunnin kävely-kuvaus reissuja!


Niin ja hei en voi olla ilman tämän neidin esittelemistä! Menin sit ostamaan yhden tytön tossa, kun tilinauha näytti liian hyvältä pääsiäislisien kanssa xD Olkaa hyvät:
Dina Marianne Preston!
















...see you in the morning!