keskiviikko 4. toukokuuta 2022

Tyttö ja Demoni

 



Hei!

Mulla on ollut suunnitelmissa kuvata Irenaa ja Neoa aina siitä lähtien kun sain Neon noin vuosi sitten lainaan ystävältäni. Neon hahmo ja luonne ovat inspiroineet minua todella paljon tämän kuluvan vuoden aikana, mutta häntä ei ole näkynyt oikein missään kuvissa, ainoastaan yhdessä kuvassa istagramin puolella. Hänen kehonsa on nimittäin vähän hankalahko ja ystävän nukkena en ole raaskinut raahata häntä ulos sitten sen yhden katastrofaalisen kerran jälkeen.... Eilen kun olin nukkunut päikkärit aamuvuoron jälkeen, päätin, että nyt mä haluan ikuistaa näitä kahta upeaa nukkea!

Näitä kahta oli todella kiva kuvata (jos ei lasketa sitä, että Neon yläkroppa hajosi kuvauksien aikana ainakin kahdesti) ja editoida! Mitä oikein on tapahtunut? Oon nyt kolme postausta putkeen editoinut melkein kaikki kuvat, joita laitan tänne. Ennenkuulumatonta!

Luulin tuntevani nämä kaksi, mutta tarinan edetessä, musta tuntui, etten tunne näitä ollenkaan. Ehkäpä annetaan tarinan itse puhua puolestaan. Joten, tässä teille Irenan näkökulmasta tarinaa, kuinka hän tapasi oman demoninsa!



Hän tuli salakavalasti elämääni. Nopeasti, mutta samalla luonnollisesti. Hän tuli kulman takaa, enkä huomannut häntä ollenkaan. Törmäsin häneen ja kaaduin pää edellä kadulle. Ehdin onneksi ottaa käsilläni vastaan. Minä siinä pahoittelin, että törmäsin häneen. Todellisuudessa hän halusi törmätä minuun. Hänen oli määrä törmätä minuun, hänen tuli saada minut omakseen.

Hän ojensi kätensä ja minun ei edes tarvinnut katsoa häneen, ennen kuin jo luotin, että hän nostaa minut. Hänen kätensä auttoivat minut pystyyn, jaloilleni. Vasta sitten näin hänen kasvonsa.



Hän näytti samalla vakavalta ja samalla jotenkin veikeältä. Hän oli pukeutunut lähinnä mustaan ja hänen hiuksensakin olivat pikimustat. Ajattelin, että hän on varsin uskollinen tyylilleen. Hän oli muuten aivan normaali ihminen, mutta hänen silmissään ei ollut elämää. Niissä ei ollut mitään liikettä, ei väriä. Ne olivat täysin mustat.



Säikähdin tietysti kamalasti. Peräännyin. Hän kuitenkin tuli luokseni ja sanoi, ettei halunnut säikäyttää minua. Hän selitti jotain mustista piilolinsseistään, enkä ollut varma mitä ajatella. Sitten hän esitteli itsensä. 

"Olen muuten Neo. Vaikka näytän ehkä kummalliselta, en ole kummoinen kaltaisesi naisen edessä. Olen vain ilmaa ja sinä olet jotain todellista. Mustat silmäni voivat olla kuolleen näköiset, mutta niillä näen selvästi, kuinka ihanan eläväiset omat silmäsi ja kasvosi ovat."

Tietysti olin nuorena tyttönä aivan otettu tuollaisista sanoista. En ymmärtänyt epäillä häntä enää. Hän oli nöyrä, kehui minua ja selitti kyllä, kun kysyin jotain. Jatkoimme juttelua pitkään. Hän oli uusi kaupungissa ja kysyi haluaisinko esitellä hänelle paikkoja. Tietysti minä tarjouduin. Vietimme päivän kiertäen kaupunkia. Hän kyseli, minä vastailin. En osannut pelätä tuota tuntematonta miestä.




Päivä kääntyi iltaan ja kysyin, onko Neolla majapaikkaa. Hän sanoi yöpyvänsä läheisessä hostellissa sen aikaa, kunhan saa paremman asunnon etsittyä. Sanoin, että voisin auttaa häntä siinä, jos vain mitenkään voin. Hän kysyi haluaisinko lähteä seuraavana päivänä makutuomariksi katsomaan paria asuntoa. Sanoin, että minulla on koulua kahteen, mutta sen jälkeen onnistuu. Neo kertoi kadun osoitteen, jossa odottaisi minua huomenna puoli kolmelta. Olin innoissani.

Pystyin koulussa ajattelemaan vain Neoa. Hän oli täyttänyt ajatukseni. Hän oli pitänyt minua liian älykkäänä ja kauniina ikäisekseni. Pidin kiinni niistä sanoista kuin omista aarteistani. En kertonut Neosta kenellekään, en kotona vanhemmilleni, en koulukavereilleni. En tajunnut, kuinka typerä olin. Olin typerä murrosikäinen, joka oli ihastunut aikuiseen mieheen.



Tapasin Neon sovitussa paikassa. Asunnon välittäjä katsahti minuun ja luuli minua varmaan Neon lapseksi. Sitten hän vei meidät pieneen yksiöön, joka oli viidennessä kerroksessa. Katselimme ympärillemme ja löysin vessan, jonkinlaisen syvennyksen sängylle, todella pienen keittiön ja yhden  pienen ikkunan. 

"En tykkää liian valoisasta", mies sanoi minulle veikeästi ja sai minut naurahtamaan. Asunto oli jo valmiiksi hänen näköisensä ja sanoin sen Neolle. Hän nyökkäili hyväksyvästi kommentilleni ja jutteli sitten jotain välittäjän kanssa. Ei kulunut kauaa, kun välittäjä lähti ovesta ulos. En oikein ymmärtänyt, mitä tapahtui, mutta sitten Neo kääntyi puoleeni ja sanoi, että hänellä on jotain minulle. Tämä sai minut unohtamaan täysin, että olimme kahden pienessä asunnossa ja Neo oli onnistunut lähettämään välittäjän pois. Hän toi sormensa leualleni ja nosti päätäni. Sitten hän painoi suukon huulilleni ja tunsin, kuinka minusta lähti ilmaa ulos. Tuntui kuin Neo imi minusta jotain itseensä. Välillä hän puhalsi ilmaa keuhkoistaan ulos, mutta sitten jatkoi. Olin jonkinlaisessa huumassa, johon liittyi sekä ihastusta, että hämmennystä. Olihan kyseessä ensimmäinen suudelmani.




Asunto tuntui pimenevän. Näin lähinnä Neon kasvot. Hän piti minua otteessaan, oikeastaan sylissään. En ollut huomannut, etteivät jalkani enää kantaneet. Neo laski minut lattialle makaamaan ja laski kätensä otsalleni. Hän lausui sanoja, joita en ymmärtänyt. 

"Olen pahoillani, mutta näin tämän täytyi mennä. Yritin kovasti pyytää jotakuta muuta kuin noin suloista pikkutyttöä. Muistutat-" Neo puhui korvaani, mutta keskeytti lauseensa.

"Ketä minä muistutan?" sain kysyttyä, vaikka oloni oli hyvin väsynyt ja veltto.

"Erästä naista, joka tuli tielleni edellisessä elämässäni."



"Edellisessä elämässäsi? Tarkoitatko elämääsi ennen tätä kaupunkia vai jotain muuta?" kysyin.

"Molempia. Mutta nyt olen jatkanut matkaani ja haluan kulkea sitä sinun kanssasi. Pysyvästi." Neo sanoi kuin kuiskaten. Tunsin kuinka hän samalla teki jotain käsillään. En ymmärtänyt tilannetta ja minua alkoi pelottaa. 

"Saanko mennä jo kotiin?" kysyin ääni haparoiden.

"Saat. Odota hetki vielä, niin saan tehtyä sidontariitin loppuun. Sitten voit mennä mihin tahansa ja silti pysyn sinun kanssasi", Neo selitti ja säikähdin todella. Yritin nousta pystyyn, mutta minulla ei ollut voimia jaloissa. Yritin käsilläni työntää miehen käsiä pois tieltäni, mutta mitä enemmän yritin, sitä enemmän minusta tuntui, kuin käteni olisivat sidotut. En nähnyt mitään köysiä, mutta silti tuntui, kuin köydet kiristyisivät ranteideni ympärille. Yhtäkkiä kuvitellut köydet löystyivät ja Neon ääriviivat alkoivat haalistua silmissäni. Voimani alkoivat pikku hiljaa palautua. Nousin istumaan ja yritin tarttua Neoon. En kuitenkaan saanut otetta, vaan Neo katosi silmieni edessä näkymättömiin. 



En ole koskaan juossut niin kovaa kuin tuona hetkenä kotiin. Olin paniikissa, hätääntynyt ja itku kurkussa. Jaloissani olivat surkeat sandaalit, jotka otin kesken matkan käsiini, että pääsin juoksemaan paljain jaloin nopeammin. Kotiin päästyäni vanhempani olivat huolissaan minusta, kello oli nimittäin jo todella paljon. Isä kysyi heti kovaan ääneen, missä oikein olin ollut. Säikähdin hänen kovaa ääntään ja riensin äidin luo. Takerruin häntä hameesta, enkä suostunut päästämään irti. Äiti kysyi huolissaan mikä minulla oli hätänä, ja jouduin todella miettimään sanojani, etten olisi kuulostanut hullulta.

"Eräs mukavalta tuntunut mies onnistui houkuttelemaan minut luokseen. Aluksi en tajunnut mitä tapahtui, mutta kun hän rupesi koskettelemaan minua, pelästyin. Hän yritti pidätellä minua, mutta pienenpänä pääsin livahtamaan pois. Juoksin suoraan kotiin", selitin ja tajusin, että kuulostin järkevältä. Se oli ehkä ainoa hyvä saavutukseni sitten kahteen päivään. Äiti halasi minua heti takaisin ja rupesi itkemään kohtaloa, mihin melkein jouduin. Isä puolestaan alkoi heti kyselemään, miltä mies oli näyttänyt ja sanoi, että jos koskaan enää näen sitä miestä, minun pitää soittaa heti hätänumeroon. Sanoin, että olen nyt kunnossa ja kaipaan vain ruokaa ja unta. Isäni alkoi heti tehdä illallista kaikille kolmelle. Äiti piti minut halauksessaan vielä pitkään, mistä olin kiitollinen. Muuten olisin varmaan yhä tuntenut Neon kädet ympärilläni.



Ruoka auttoi olooni, mutta nukkuminen ei. Näin nimittäin aivan kamalaa painajaista. Unessa olin taas Neon asunnossa, jossa oli pimeää. Kaikkialla ympärilläni oli köysiä. Niitä roikkui katosta ja näytti jopa siltä, että niitä roikkui lattiasta kattoon päin. Näin asunnon ulko-oven ja lähdin menemään sitä kohden. En kuitenkaan päässyt pitkälle, kun takerruin köysiin. Aina kun luulin päässeeni irti yhdestä köydestä, tilalle tuli kolme lisää. Mitä lähemmäksi ovea pääsin, sitä enemmän köysiä oli ympäri kehoani. Lopulta kaaduin lattialle kykenemättä enää liikkumaan. Vasta kun katsoin ylös kattoon, näin Neon. Hän irvisti pimeyden keskeltä jopa unessa ärsyttävän veikeästi, juuri niin millä oli saanut minut nauramaan. Tällä kertaa Neo nauroi ja minä pystyin vain seuraamaan. 

"Luulitko, että voit päästä juoksemalla minusta eroon?" Neo nauroi. Kun hän tajusi etten kyennyt vastaamaan järkytykseltäni mitään, hän jatkoi.

"Tervetuloa nykyiseen valtakuntaani. Sain sisustettua tämän juuri sopivasti. Täällä sinä olet ilmaa ja minä se todellinen. Täällä jokainen elävä sotkeutuu köysiini, kun taas minulle ne eivät aiheuta mitään. Olenhan minä kuollut kummajainen", Neo puhui ja katsahdin samalla omiin sormiini. Näin niistä lävitse.



"Jep, olet ehkä konkreettisesti sängyssäsi, mutta sain vangittua sielusi itseeni, jolloin kuva sinusta heijastuu luokseni. Siksi näet itsesi lävitse", Neo jatkoi ihme selostustaan.

"Lopeta tämä!" tajusin huutavani.

"Lopeta? Miksi haluaisin? Olet ihastuttavin tapaamani tyttö. Niin nuorikin vielä. En minä sinua halua tappaa, silloin viimeistään sinetöin oman kohtaloni."

"Mistä sinä oikein puhut? Haluan vain, että lopetat tämän unen!" huusin uudelleen.

"Unen? Ei, tämä on todellista. Tai no, minun todellisuuteni. Olen näet demoni, joka elää tällaisessa välitilassa. Saatana oli suopealla mielellä ja antoi minulle lisää aikaa. Jos tapan sinut, joudun helvettiin, kuten kyllä sinäkin. Et kai sitä tahdo? Niin arvelinkin." Neo sanoi pudistellessani päätäni. 

"Arvaa mitä? Sinulla on yksi keino että voin lopettaa tämän niin, ettei kumpikaan kuole. Saatana kutsuu sinua luokseen, haluaa sinut lapsekseen. Ota kutsu vastaan, niin sinusta tulee samanlainen kuin minusta. Sitten minä joko saan elämäni takaisin tai Saatana jatkaa tuomiotani."



"Tuomiotasi?"

"Olin ennen ihminen, kuten sinä. Rikollinen tosin, en usko että sinä olet sellainen. Olet liian kaunis sellaiseen. Kerran ryöstön keskellä paikalle osui siviili. Kuulin poliisiauton äänen liian läheltä. Nainen yritti olla rohkea ja estää minua. Käskin naista lähtemään, otin jopa puukon käteeni uhkaakseni tuota. Nainen ei kuitenkaan siirtynyt. Yritin tönäistä hänet pois tieltäni, mutta hän tarttui minuun ja pienen käsirysyn jälkeen tajusin yhtäkkiä puukon lipevän kädestäni. Minun ei ollut tarkoitus tappaa tuota, sinua muistuttavaa nuorta naista, mutta... hän kaatui elottomana maahan. Tuijotin häntä hetken kauhuissani, mutta sitten juoksin pakoon pimenevään yöhön. Juoksin, enkä tajunnut jo olevani pimeydessä. Todella tiheässä pimeydessä, josta ei päässyt pois. Siellä tapasin ensimmäistä kertaa Saatanan, joka on nykyään pomoni, päämieheni, mestarini sekä tuomarini."

Minua alkoi itkettää. Neo ei ollut tahallaan sellainen kuin on joutunut olemaan, tämä ei ollu hänen syytään. Hän oli yhä se ihastuttava ja rehellinen mies, jonka kuvittelin hänen olevan tavatessani hänet ensimmäistä kertaa. Itkin, eikä Neo ymmärtänyt mitä tapahtui. Hän tuli luokseni lattialle ja katseli kyyneleitäni ymmärtämättä niitä.



"Miksi sinä teet noin? Älä hukkaa kyyneleitäsi minun vuokseni", Neo kysyi hiljaa.

"Olen surullinen. Jouduit demoniksi erittäin huonosta tuurista. Minä... minä oikeasti pidän sinusta."

"Ei. Älä sano noin. Älä tee tästä yhtään vaikeampaa. Suostuisit vain Saatanan pyyntöön."

"Jos sinä tulet minun uniini, minä aion pitää sinusta, vaikka tekisit minulle mitä. Mutta tuohon pyyntöön en suostu koskaan", sanoin ja tarkoitin sanojani. Neo katsoi minua epäuskoisena.

"Et tiedä mitä aiheutat tuolla. Joten lopeta kun sanon. Menetät vain järkesi jos tunteilet demonien kanssa", Neo sanoi voimakkaasti.

"Entä sinä? Menetätkö sinäkin järkesi?" kysyin.

"Menetän sen ihan kohta, jollet lopeta!" Neo huudahti ja köydet ympärilläni sekä huoneessa vielä olevat köydet tärisivät Neon huudon voimasta. 

"Sitten taidan jatkaa samalla linjalla", sanoin ja virnistin jopa.

En tiennyt mistä sain päättäväisyyteni. Mutta ajattelin, että se oli paras aseeni Neoa vastaan. Jos hän todella vangitsi sieluni ja tulen näkemään painajaisia hänestä ja ympärilleni sidotuista köysistä, en aio päästää häntä vähällä. Sitäpaitsi, minä todella pidin hänestä.



"No, sitten minäkin jatkan omalla linjallani", Neo sanoi ja virnisti takaisin.

Neo laski kätensä otsalleni ja mutisi taas jotain, mitä en ymmärtänyt. Yhtäkkiä päätäni särki enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Kuin tuhat neulaa iskisi samaan aikaan kallooni. Hän teki samaa sivellessään kasvojani, kaulaani, rintojani. Kipu laajeni ja yltyi yltymistään ja minusta tuntui kuin räjähtäisin. Mitä tapahtuisi jos räjähtäisin unessa? Sattuuko minuun oikeasti? Eikö Neo sanonut, että en konkreettisesti ollut täällä? Miten sitten koen kuitenkin kipua...?

Asunnossa Neo oli suudellut minua. Puhaltanut minusta jotain ulos. En tiennyt mitä tein, mutta halusin yrittää. Suutelin Neoa ja hän herpaantui. Jatkoin suutelemista ja tunsin, kuinka kipu loppui ja köydet ympärilläni heltyivät. Oliko hänenkin heikko kohtansa loppupeleissä se, että piti minusta?

"Päästä minut, tai rakastun sinuun kohta", kuiskasin Neon korvaan ja puhalsin. Neo väistyi ja katsoi minuun oikeasti säikähtäneenä. 

"Älä tee noin. Leikit asioilla, joista et ymmärrä mitään", Neo sanoi käskevästi.

"Anna minua nukkua ja kasvaa, niin ehkä joskus ymmärrän?" ehdotin hänelle, sillä olin todella väsynyt tähän touhuun ja Neon toistuviin varoituksiin. 

"Hyvä on, mutta tämä ei jää tähän." Neo sanoi. 

Sitten hän alkoi kadota samalla lailla kuin aikaisemmin päivällä. Oikeastaan kaikki ympärilläni alkoi kadota. Köydet katosivat. Pieni ikkuna, joka oli peitetty mustalla kankaalla, muuttui isommaksi ikkunaksi, jossa oli valkoiset verhot. Köydet katossa haalenivat vähitellen pois ja kattoon ilmestyi tuttu kattolamppu. Nousin käsieni varaan ja tajusin istuvani omalla sängylläni. Hymyilin itsekseni, taisin jopa punastua. Hän todella päästi minut pois. 

Tällä kertaa ainakin, ajattelin kun kävin uudelleen nukkumaan. 



Sellainen tarina tällä kertaa!

En todellakaan odottanut tästä tulevan tällainen tarina. Ajattelin, että kirjoittaisin jotain näiden molempien näkökulmista. Kuitenkin pian tajusin jääneeni oman tarinani lumoihin ja se jatkoi ihan omalla painollaan. Irenan näkökulma tuntui luontevalta ja loppupeleissä oli todella hankala miettiä, mitä demoni nyt oikeasti ajattelisi :D Pitänee perehtyä näihin hahmoihin vielä lisää, sillä tää on kaukana siitä, mikä näiden tilanne tulee olemaan Bereniken tarinassa. Siinä kohtaa Irena on todella epätoivoinen. En olisi ikinä ennen viime yötä ajatellut, että Irena olisi pikku tyttönä ihastunut omaan demoniinsa. 

Mun oli muutenkin vaikea määrittää tähän tarinaan Irenan ikää, sillä Bereniken tarinassa hän on 17 ja oon ajatellut että demoni olisi ollut hänen päässään jo kauan. Siksi tarinassa esiintynyt sana murrosikäinen kuvastaa ihan hyvin sitä, että Irena olisi tässä jokin 11-14 vuotias tyttö? Ikäisekseen siis varsin rohkea ja tietoinen tunteistaan. Missä se hiljainen ja huono kommunikoinnissa oleva tyttö luuraa? Nää hahmot elää niin omaa elämää, etten pysy niiden perässä!

Ei kai mulla tällä kertaa muuta, nähdään ensi postauksessa!













Good Night!