Velhon talossa

Hei! 

Kuten viimeksi lupasin, mulla olisi nyt kauan kestäneen kuvatarinan seuraava osa valmiina ja olen jotenkin tosi helpottunut ku sain tän vihdoin kasaan! Sanoisin, että kyseessä on toiseksi viimeinen osa, ellei mitään suurta ideaa enää tulee. Toisaalta vois kyl paketoida tän tarinan kasaan, onhan se ollukkin täs kaksi vuotta urakan alla. Viime kesästä on sen verran pitkä aika, että kannatan katsoa viimeisin osa täältä. 

Ei sit muuta kuin tarinan pariin ^^

Livia: Hmm... Mikäköhän tähän tepsisi... Porte averio!

Livia: Haa! Nyt tästä pääsee!

Livia: Toivottavasti ne kaksi muistaisisivat edes jotain sanomaani...

Madame: Sandra, älä tee mitään typerää... Koska Mia oikein tulee? 

Madame: Kunpa edes Livia ehtisi ajoissa...

?: Tiesin, että tulisitte näihin aikoihin

Madame: Mit...? Kuinka pääsit pääni sisälle? Kuka olet?

?: Miksi kysyt sellaista minkä kyllä tiedät? Olen ollut kyllä aika kauan sisälläsi, jos siitä lähdetään.

Madame: Olisit voinut vaikka yllättää ja väittää olevasi joku muu... Olet pilannut niin paljon. Et vain ole Zillan oppipoika, vaan myös Mian isoveli, Violetin Poju ja minun vanhempieni murhaaja!

Madame: Hei, on mulla nimikin. Don riittää, ei kiitos mitään murhaajaa.

Zilla: He ovat hajaantuneet. En aisti Liviaa, hänellä on jokin suojausloitsu taas... mokoma suojautuja, varmasti jossain piilossa. 

Zilla: Oi, nyt tulee viimeinenkin! Hauskaa. Tosin pitää toimia nopeasti, etteivät ne pääse sotkemaan pahasti kotiani. 

Zilla: Ja Myrsky muuten, tule heti jos tilanne äityy siellä pahaksi, kuulitko?

Myrsky: Toki, emäntä. 

Zilla: Hyvä, nyt voin aloittaa loitsun... Sidere! (=Istu!)

Mia: Vihdoin perillä! Möky! Ei vielä!

Mia: Etuovi on liian selkeä reitti. Pitää keksiä jotain muuta! Möky, nyt paikallasi! Odotetaan, että Zilla keskittyy Violetin loitsimiseen...

Mia: Nyt keksin mistä menen. Möky, seuraavan kerran kun huudan sinua, juokse sisään ja hae Violet pois sieltä! Onko selvä?

Vuhvuh!

Mia: Hyvä poika, muista reagoida vasta minun huutooni!

Zilla: Puera canis praeter...

Livia: Immuto patron! 

Livia: Puera canis praeter vite!

Sandra: Mit...?

Livia: ...teinhän se todella? Eihän Zilla ehtinyt...? 

Livia: Aah! Irti minusta!

Sandra: Älä luulekaan! Mitä teit hänelle??

Livia: Pienen loitsun vain... jonka vain minä voin purkaa myöhemmin!

Sandra: Nyt et loitsuttele enää mitään vaan tulet mukaani, senkin loinen!

Madame: Don... aion antaa sisälläni olevan Pojun Violetin kehoon.

Don: Mit... miten?

Madame: Livia ohjeisti... myös sinä voit auttaa minua siinä, tiedän sen!

Don: Mutta saatko sen tehtyä yksin?

Madame: Osaan! (ei oikeasti osaa)

Don: Miksi sitten sanot että auttaisin sinua?

 Madame: Koska itse ehdotit asiaa Violetille!

Don: Täh? Missä välissä?

Madame: Koska et ole kokonainen Don, et tiedä siitä. Mutta vaikka et ole kokonainen, tiedät kyllä mitä pystyt tekemään. Olethan velhon oppipoika!

Don: Vai velhon oppipoika... Onpa hieno nimi tälläiselle orjalle.

Madame: Mutta olet taatusti oppinutkin paljon kaikenlaista! Haluatko olla orja loppuun asti, vai haluatko todistaa kykysi niin minulle kuin siskollesikin?

Don: Hänkin on täällä? En olisi uskonut, että hän tulisi minun takiani Zillan taloon. Vai onko tässä kyse vain siitä Violetista? Haluaako hän pelastaa vain Violetin?

Madame: Niin hän sanoo, mutta uskon hänen haluavan auttaa sinuakin, vaikkei sitä tunnusta. 

Don: Puhut tuon vain että saisit minut mukaasi! Tosiasiassa en voi lähteä mihinkään!

Madame: Puhun tosissani. Sekä minä, Mia, Livia ja Violet toivomme sinut mukaamme. Emme halua sinulle pahaa.

Don: HILJAA! Etkö kuuntele yhtään? Jos poistun tästä talosta, minä kuolen! Vaikka kuinka puhuisisit hyvää ihmisistä, jotka kuuluivat joskus elämääni, et saa minua mihinkään!

Madame: ...

Don: Mit...? Älä koske! ...itketkö sinä?

Madame: Vähän vain, älä siitä välitä...

Don: En ymmärrä... Madame, sano jotain.

Madame: Don... vaikka olet tappanut vanhempani, olen maailman huonoin kostamaan. En haluaisi kenenkään kuolevan. En edes sinun tai Zillan. 

Madame: Olen surullinen, että olet kirouksella sidottu niin moneen. Olen surullinen että olin tuhoamassa itsepäissäni osaa sinua, osaa joka voisi vielä elää!

Madame: En aio tehdä sitä! En vaikka se sotkisi suunnitelmamme! Siirrän vaikka oman itseni mieluummin Violetin kehoon, että se pysyisi elossa ja sinä tässä kehossani! Olen tosissani!

Don: Olet hullu. En ole kuullut hulluunpaa ihmistä kuin sinä. Olet hullunpi kuin Zilla. Hän on ilkeä, sinä kiltti. Uhraat itsesi siinä, missä kuka tahansa muu ajattelisi vain itseään!

Madame: Älähän nyt, nolostuttaa...

Don: Tulen aina muistamaan sinut hulluna ihmisenä.

Madame: Otan tuon kohteliaisuutena. 

Mia: Hiiop!

Mia: Huuui, se oli lähellä. 

Mia: Nytpä on kunnon näkymä! ...Violet!

Mia: Mitä ihmettä tapahtuu? Eikö loitsu ole valmis...?

Zilla: Myrsky...? Mikä tilanne on siellä? Kaipaisin neuvoasi kun loitsuni pilattiin enkä voi lähteäkään tästä mihinkään... Kuuletko minua?

Zilla: Myrsky!?

Livia: Silmäni... missä olen...?

Sandra: Kehoitan olla liikkumatta tai räjähtää.

Livia: Kappas, sullapa on iloinen kaveri...

Madame: Aah! Don, Livia on pulassa!

Don: Miksi piittaisin moisesta?

Madame: Shh! Don, minulla on idea, mutta pidät sitä varmaan hulluna. Haluaisitko pelastaa henkeni?

Don: Madame...?

Zilla: Violet! Hyvä tyttö, ole hyvä ja tottele minua! Älä sano, että Livia pilasi taas kaiken!

Zilla: Pitää viedä ihmiskehosi pian pois... Violet, kuulethan minua?

Violet: Vuh!

Madame: Kas päivää! Emme olekaan nähneet sitten... Kuinkas kauan siitä onkaan?

Sandra: Sinä.

Livia: Madame, mitä sinä siinä teet?

Madame: Tunnistat edes. Onko minussa niin paljon isääsi... jos Chrisiä voi isäksesi sanoa?

Sandra: Minä olen isäni lapsi, etkä tiedä siitä mitään!

Livia: HEI! Huomioikaa minut! Olisi paljon viisaampaakin tekemistä kuin riidellä! 

Esimerkiksi auttaa minut täältä pois...!

Madame: Vaikka en tiedä ketä nyt pidät isänäsi tai et, meillä on yhteinen vihollinen. Muistathan kuka tappoi Chrisin? Onko rakas äitisi kertonut?

Sandra: Madame, sohit juuri liian pitkällä tikulla... 

Madame: Puhuin kylläkin Pojusta, en tikusta.

Sandra: Niin, tarkoitin sinua. Tajuathan, että kohde oli alkujaan sinä? Zilla yritti tappaa sinut Pojulla, ei vanhempiasi. Sinä olet syy heidän kuolemaansa. Kaikki on sinun syytäsi, siitä päivästä kun synnyit äitiemme väliin!

Livia: ...enpä tiennytkään tästä...

Madame: Tiedän, että olin yksi äitiemme välirikon syistä. Mutta on myös toinen merkittävä syy, jonka unohdat.

Sandra: Olet näköjään kertomassa sen joka tapauksessa?

Madame: Isämme tapasi Donin. Hän oli ensimmäinen, joka huomasi tämän kyvyt ja johdatti Donin tänne vankeuteen, vaikka Mia hoiti asian loppuun asti. Itse saat liikkua melko vapaasti täällä ja nautit asemastasi, sillä alkujaan Zilla suosi Donia. 

Sandra: Mitä sitten?

Madame: Puhuin hänen kanssaan. Toivon että valitsen oikein, sitten kun hän saa päätettyä auttaako minua vai sinua, joka olet pitänyt häntä ahtaalla. 

Don: Pakko myöntää... Jos osa minusta on noin fiksussa ihmisessä, sillä ei ole mitään hätää...

Sandra: Valita mist...aah!

Madame: Don...

Livia: ...hulluja kaikki.

Don: KAIKKI ULOS TEILLÄ ON 10 SEKUNTIA!

  

Don: Pidä elämästäni huolta, Madame... ja sano siskolleni terveisiä.

10 

9

8

7

6

5

4

3

2

1

0

Onnistuinko, tykkäsittekö, oliko tämä odottamisen arvoista...? Toivoisin kommentteja tähän enemmän kuin koskaan! Tämä oli samalla tosi iso urakka tehdä, sekä palkitseva. Olisi ihana kuulla palautetta! <3 Pahoittelen muuten pientä sumeaa kohtaa kuvissa, se on näköjään pysyvä vika kamerassani... pitäisi jatkossa kuvata joko pelkällä kännykällä tai hankkia uusi kamera. Muuten, noi loitsut on sit latinan ja ranskan sekoitusta. Leikittelen sanoilla sanakirja.org -kääntäjällä :D

Ensi kertaan!^^

Onnellisuus

Heips!

Minä taas palasin unosiltani näin uudeksi vuodeksi, nyt jo 17.päivänä! Oikeastaan en äsken edes nukkunut päiväunia, mikä oli alkuperäinen suunnitelmani, vaan tulin töiden jälkeen nappaamaan Nannan mukaani sisältä ja menin tytön kanssa vielä ulos. Hänelle siis tuli tossa kaksi päivää sitten uusi peruukki, josta oon ollu kyllä tosi innoissani!^^ Ostin sen Mollamaniasta, jossa oli Leeken peruukkeja myynnissä. 

Tässä luvussa olisi sitten hiukan lisää kuvia Nannasta pitkien hiuksiensa kanssa (vaihdoin muuten harmaat chipit takaisin kun ne ehkä kuitenkin sopii Nannalle paremmin) ja sitten kirjoitin vihdoin puhtaaksi Zillan tarinaa!

Oon miettinyt et tällänen kerran kuukaudessa postaustahti on mulle varmaan luonnollisin, päivästä taas en osaa sanoa mitään. Tällä hetkellä oon muutenkin vuorotyössä, et jaksaminen ei riipu todellakaan päivästä saati ajankohdasta. Mut aattelin sit helmikuulla postata pitkästä aikaa kuvatarinaani, jos se vielä kiinnostaa?:)

Nyt oon kyl höpöttänyt alku ja loppuhöpinöiden verran, sori siitä. Päästän teidät postauksen kimppuun!

25.6.1993

Häitämme vietettiin pienesti. Äitini puolelta oli saapunut vain isoisäni, tätini perhe, isäni ja tämän uusin naisystävä sekä isäni molemmat pikkusiskot. Toinen heistä oli tullut avecin kanssa, toinen pienen, kaksivuotiaan, lapsensa kanssa. Kun minun sukuni oli näin pienesti koolla, Chrisin sukulaisia oli hieman enemmän.

Ystäviä emme olleet paljoa kutsuneet, lähinnä siksi, että ainoa ystäväni ja kaasoni oli Laureline, eikä Chris sen takia viitsinyt paljoa kutsua omia ystäviään. Joitain kavereita hän oli kutsunut ja esimerkiksi hänen bestman, Jayden, tuntui olevan hänen kanssaan hyvinkin läheinen. Olin tavannut tuon vain kerran aikaisemmin johonkin häihin liittyvässä asiassa ja Jaydenin katse oli kertonut kaiken minulle, vaikka hän osasi puhua paljon muuta. Hän ei luottanut minuun. Olin vain joku kummajainen, joka oli rakastunut hänen ystäväänsä. En tosin voi sille mitään, että hänen hyvä ystävänsä on rakastunut minuun. Tarkoittaako se sitä, että voin ajatella Jaydenia kummajaisena?

No, ei kaikki voi olla ystäviä keskenään. Tosin kun minusta on kyse, en osaa olla ystävä oikein kenellekään. Onneksi minulla on yksi hyvä ystävä Laureline, sekä tuore aviomies! Olin onnellinen. Koko hääpäivä oli ihanin ikinä, ihanampi kuin ensimmäinen jouluni näiden kahden ihmisen kanssa. Päivä oli ihanampi kuin olisin voinut kuvitellakaan. Sain vain olla Chrisin vieressä kun hän kannatteli minua valsseissamme ja hän piti koko ajan huolen, että minulla oli kaikki kunnossa. Itse tosin polkaisin nopeammin kuin Chris leikkaessamme hääkaukkua, mistä kaikki hämmästyi, jopa Chris. 

Siinä hetkellä en osannut kuin hymyillä.

”Noin kun hymyilet aina niin annan mielelläni sinun määrätä kaapin paikan”, Chris supisi korvaani ja taisin jopa hihittää. Isäni on viimeksi nähnyt minun hihittävän varmaan kaksi vuotiaana, siksi hän kai näytti sellaista outoa naamaa tuolla hetkellä.

Saimme sekä hyödyllisiä että vähemmänkin hyödyllisiä lahjoja. Enimmäkseen käyttötavaroita uuteen kotiin, sekä jotain sisutuksellista, vaikka olisin voinut itse haluta sisustaa oman kotini. Chris kuitenkin aina sanoi, että kiitos ja tämä tulee varmasti käyttöön. Saa nähdä mitä kaikkea loppujen lopuksi käytetään ja mitä ei. Itse kun ilahduin varmaan eniten isoisän kirjekuoresta, jossa luki lyhykäisesti onnea ja joka oli täynnä seteleitä. Taisin jopa halata isoisää ja olin kuulevani tämän sanovan jotain asiasta Chrisille ja molemmat vaikuttivat hymyilevän.

Pakko myös mainita minun lempi ”turha” lahjani, nimittäin tuo suloinen kaksivuotias oli töhertänyt minulle piirroksen, jossa oli kaksi hahmoa valkoisella A4:lla. Toisen väri oli vihreä ja toisen musta. Toisella oli vain yksi vihreä ja toisella yksi musta käsi ja ne pitivät toisiaan kädestä kiinni. Minusta tuntui, että pikkuinen jopa tarkoitti minut mustaksi hahmoksi hiusteni värin takia, mutta itse tykästyin kuvaan ihan muista syistä. Kiitin tyttöä ja silitin hänen hiuksiaan. Nekin olivat tummat, mutta eivät kuitenkaan mustat. Jos hän oli värittänyt kuvan mustan hahmon minun hiusteni mukaan, mistä toisen hahmon vihreä väri tuli? Ei Chrisin hiukset ole vihreät, sen näki kaksivuotiaskin. Miksi siis pikkuinen oli värittänyt minut mustaksi ja Chrisin vihreäksi? Asia jäi oikeasti vaivaamaan minua, mutta hankala nyt kysyä kaksi vuotiaalta tytöltä, mitä hän ajatteli värittäessään, sillä tytön lahja oli varmasti hänen silmissään vain yksi monista piirroksistaan.

Tuo piirros oli kulkeutunut myös jotenkin hotellihuoneemme lattiallemmekin, kun heräsin häiden jälkeisenä aamuna. Yritin vain ajatella, että se oli vain jotenkin vahingossa kulkeutunut mukana, mutta en voinut mitään sille, että minua hiukan pelotti, enkä uskaltanut sanoa asiasta edes Chrisille. Loistavaa, taipaleemme ei ole edes alkanut ja minulla on jo jotain salattavaa Chrisiltä. 

Loistavaa Zilla, ajattelin hiljaa päässäni. 

"...myötä- ja vastoinkäymisissä."