Onnellisuus

Heips!

Minä taas palasin unosiltani näin uudeksi vuodeksi, nyt jo 17.päivänä! Oikeastaan en äsken edes nukkunut päiväunia, mikä oli alkuperäinen suunnitelmani, vaan tulin töiden jälkeen nappaamaan Nannan mukaani sisältä ja menin tytön kanssa vielä ulos. Hänelle siis tuli tossa kaksi päivää sitten uusi peruukki, josta oon ollu kyllä tosi innoissani!^^ Ostin sen Mollamaniasta, jossa oli Leeken peruukkeja myynnissä. 

Tässä luvussa olisi sitten hiukan lisää kuvia Nannasta pitkien hiuksiensa kanssa (vaihdoin muuten harmaat chipit takaisin kun ne ehkä kuitenkin sopii Nannalle paremmin) ja sitten kirjoitin vihdoin puhtaaksi Zillan tarinaa!

Oon miettinyt et tällänen kerran kuukaudessa postaustahti on mulle varmaan luonnollisin, päivästä taas en osaa sanoa mitään. Tällä hetkellä oon muutenkin vuorotyössä, et jaksaminen ei riipu todellakaan päivästä saati ajankohdasta. Mut aattelin sit helmikuulla postata pitkästä aikaa kuvatarinaani, jos se vielä kiinnostaa?:)

Nyt oon kyl höpöttänyt alku ja loppuhöpinöiden verran, sori siitä. Päästän teidät postauksen kimppuun!

25.6.1993

Häitämme vietettiin pienesti. Äitini puolelta oli saapunut vain isoisäni, tätini perhe, isäni ja tämän uusin naisystävä sekä isäni molemmat pikkusiskot. Toinen heistä oli tullut avecin kanssa, toinen pienen, kaksivuotiaan, lapsensa kanssa. Kun minun sukuni oli näin pienesti koolla, Chrisin sukulaisia oli hieman enemmän.

Ystäviä emme olleet paljoa kutsuneet, lähinnä siksi, että ainoa ystäväni ja kaasoni oli Laureline, eikä Chris sen takia viitsinyt paljoa kutsua omia ystäviään. Joitain kavereita hän oli kutsunut ja esimerkiksi hänen bestman, Jayden, tuntui olevan hänen kanssaan hyvinkin läheinen. Olin tavannut tuon vain kerran aikaisemmin johonkin häihin liittyvässä asiassa ja Jaydenin katse oli kertonut kaiken minulle, vaikka hän osasi puhua paljon muuta. Hän ei luottanut minuun. Olin vain joku kummajainen, joka oli rakastunut hänen ystäväänsä. En tosin voi sille mitään, että hänen hyvä ystävänsä on rakastunut minuun. Tarkoittaako se sitä, että voin ajatella Jaydenia kummajaisena?

No, ei kaikki voi olla ystäviä keskenään. Tosin kun minusta on kyse, en osaa olla ystävä oikein kenellekään. Onneksi minulla on yksi hyvä ystävä Laureline, sekä tuore aviomies! Olin onnellinen. Koko hääpäivä oli ihanin ikinä, ihanampi kuin ensimmäinen jouluni näiden kahden ihmisen kanssa. Päivä oli ihanampi kuin olisin voinut kuvitellakaan. Sain vain olla Chrisin vieressä kun hän kannatteli minua valsseissamme ja hän piti koko ajan huolen, että minulla oli kaikki kunnossa. Itse tosin polkaisin nopeammin kuin Chris leikkaessamme hääkaukkua, mistä kaikki hämmästyi, jopa Chris. 

Siinä hetkellä en osannut kuin hymyillä.

”Noin kun hymyilet aina niin annan mielelläni sinun määrätä kaapin paikan”, Chris supisi korvaani ja taisin jopa hihittää. Isäni on viimeksi nähnyt minun hihittävän varmaan kaksi vuotiaana, siksi hän kai näytti sellaista outoa naamaa tuolla hetkellä.

Saimme sekä hyödyllisiä että vähemmänkin hyödyllisiä lahjoja. Enimmäkseen käyttötavaroita uuteen kotiin, sekä jotain sisutuksellista, vaikka olisin voinut itse haluta sisustaa oman kotini. Chris kuitenkin aina sanoi, että kiitos ja tämä tulee varmasti käyttöön. Saa nähdä mitä kaikkea loppujen lopuksi käytetään ja mitä ei. Itse kun ilahduin varmaan eniten isoisän kirjekuoresta, jossa luki lyhykäisesti onnea ja joka oli täynnä seteleitä. Taisin jopa halata isoisää ja olin kuulevani tämän sanovan jotain asiasta Chrisille ja molemmat vaikuttivat hymyilevän.

Pakko myös mainita minun lempi ”turha” lahjani, nimittäin tuo suloinen kaksivuotias oli töhertänyt minulle piirroksen, jossa oli kaksi hahmoa valkoisella A4:lla. Toisen väri oli vihreä ja toisen musta. Toisella oli vain yksi vihreä ja toisella yksi musta käsi ja ne pitivät toisiaan kädestä kiinni. Minusta tuntui, että pikkuinen jopa tarkoitti minut mustaksi hahmoksi hiusteni värin takia, mutta itse tykästyin kuvaan ihan muista syistä. Kiitin tyttöä ja silitin hänen hiuksiaan. Nekin olivat tummat, mutta eivät kuitenkaan mustat. Jos hän oli värittänyt kuvan mustan hahmon minun hiusteni mukaan, mistä toisen hahmon vihreä väri tuli? Ei Chrisin hiukset ole vihreät, sen näki kaksivuotiaskin. Miksi siis pikkuinen oli värittänyt minut mustaksi ja Chrisin vihreäksi? Asia jäi oikeasti vaivaamaan minua, mutta hankala nyt kysyä kaksi vuotiaalta tytöltä, mitä hän ajatteli värittäessään, sillä tytön lahja oli varmasti hänen silmissään vain yksi monista piirroksistaan.

Tuo piirros oli kulkeutunut myös jotenkin hotellihuoneemme lattiallemmekin, kun heräsin häiden jälkeisenä aamuna. Yritin vain ajatella, että se oli vain jotenkin vahingossa kulkeutunut mukana, mutta en voinut mitään sille, että minua hiukan pelotti, enkä uskaltanut sanoa asiasta edes Chrisille. Loistavaa, taipaleemme ei ole edes alkanut ja minulla on jo jotain salattavaa Chrisiltä. 

Loistavaa Zilla, ajattelin hiljaa päässäni. 

"...myötä- ja vastoinkäymisissä."