Tiedän, että kuva on tammikuulta.
Tiedostan sen, että olen sanonut aikaa sitten, että minulla on matskua seuraavaan tarinan osaan.
Minulla olisi matskua myös varmaan kahteen muuhunkin postaukseen (muuta ei niistä sen enempää).
Mutta eikö teillä ole ikinä tilannetta, että teillä on joka arki-ilta jotain menoa, ettekä yksinkertaisesti ehdi istahtaa koneen ääreen, muuten kuin koulu- tai kesätyöasioihin liittyen?
Minulla on ollut sellainen tilanne jo pitkään. Varsinkin kun tällä viikolla alkoi toinen harkkani lähihoitajan opintoihin liittyen, niin se on vienyt tosi paljon minun aikaani ja energiaani.
Mutta nyt olen kotikotona käymässä ja muut lähti Aaltoalvariin ja minä hiukan tukkoisena päätin jäädä kotiin. Kamera ja piuha mukanani (kattokaa en unohtanu niitä!:O) aloin sitten tekemään tätä postausta :)
Mutta nyt siis tarinaan!
Talvikuvat on tammikuulta Nurmosta (käytiin mumman ja paapan luona tuolloin) ja sisäkuvat ovat noin kolmen viikon takaa ;)
Violet: Sattuuko se?
Livia: Mitä? Ai koiraksi muuttuminen? Mikset kysy siskoltasi kun osaat itsekin puhua koirille?
Violet: Koska en löydä häntä mistään! Hän katosi kuin tuhkatuuleen kun tulimme keittiöön...
Livia: Zilla näköjään osaa pelata tätä peliä. Hän painostaa sinua muuttumaan koiraksi.
Violet: Mutta sinähän kehoitit minua tekemään niin! Pitäisikö minun nyt astua Zillan ansaan?
Livia: Jos et astu, kuolet kiroukseen. Kumpaa sinä toivot enemmän? Kuolemista samaan kuin Madamen vanhemmat vai koirana elämistä, vaikka se merkitsisi Zillan ansaan astumista?
Violet: ...mietin jopa, että jälkimmäinen on melkein pahempi... Etkö tosiaankaan voi tehdä mitään?
Livia: Hmm... mitäköhän osaisin neuvoa... Hankala tilanne.
Voisin kokeilla järjestää sinulle tapaamisen erään henkilön kanssa.
Violet: Mitä sinä nyt suunnittelet? Kenet tapaisin?
Livia: Se on eräs loitsu. Eikä se toimi jos kerron, kenet tapaat.
Violet: Just... tosi kiva. Kaikki kuulostaa niin hataralta. En ehkä osaa luottaa sinuun täysin, mutta jos siitä on apua, niin tee loitsusi.
Livia: Selvä.
Muuten, melkein kaikki loitsut tuntuu samalta.
Poikkeuksena on kuolemaan ja kidutukseen liittyvät loitsut.
Mutta koiraksi muuttuminen tuntuu samalta kuin tämä.
Violet: ...kiitti kun edes johonkin osaat vastata.
Livia: Fantóme conscienta
Violet: Missä minä olen...? Silmiä kirvelee...
?: Kirouksessa eläminen on kirotuksi tulleena päivänä elämistä.
Violet: *säikähtää* Kuka sinä olet?!
?: Hahhah! Etkö tunnista minua? Onko ääni merkityksetön heti kun näkee ulkonäön?
Violet: ...Poju? Sinäkö?
Poju: Minäpä minä. Tällainen minä sitten olen. Tai sii se, mikä sinussa on.
Violet: Mitä ihmettä oikein tarkoitat? En ymmärrä enää mistään mitään! Käteenkin sattuu...
Poju; Ymmärrän, koetan selittää parhaani mukaan.
Silloin kun Zilla kirosi Madamen äidin, olin kyllä jo kahdessa osassa, sillä muuten Zilla ei olisi voinut suorittaa siirtoa. Osa minusta meni Madamen äitiin. Hän kuitenkin kamppaili ja onnistui siirtämään 1/10 minusta pois, mutta siirto oli hätäinen. Ennenkuin Madamen äiti ehti sinetöidä osan paremmin, Madamen isä avasi siirtymiseen tarvittavan laatikon ja sai osan minusta itseensä. Kuitenkin 9/10 osa ajoi Madamen äidin järjiltään, mutta Madamen isä pysyi jotenkuten järjissään. Hän yritti auttaa vaimoaan, mutta turhaan. He epäonnistuivat ja Madamen äiti kuoli, jolloin Madamen isä oli lähin paikka Madamen äidissä olleelle 9/10 osalle. Madamen isä sinnitteli yllättävän pitkään siten, että jopa 10/10 osa minusta asui hänessä. Hän kuitenkin teki saman virheen kun yritti sinetöidä minut uudelleen. Tällä kertaa kyse oli kahdesosasta. 2/10 osa siirtyi epähuomiossa Madameen, 8/10 osa sinettiin.
Violet: Ehm... odota, kokoan ajatuksiani.
Mutta siis se oli vain puolet sinusta? Eli minun sisälläni oli vain 8/20 osa sinusta?
Poju: Jep. Kun puhuin 10/10 osasta, se ehkä kuulosti täydeltä, mutta oli siis puolet alkuperäisestä minusta. Puolet Zilla tarvitsi pitääkseen kehoni tallessa, puolet hän siirsi minusta Madamen äitiin.
Violet: Kehosi on siis tallella jossain? Pitääkö Zilla sinua vankina jossain, vai?
Poju: En sanoisi vankina. Olen hänen oppipoikansa.
Zilla väittää, ettei hänellä ole oppipoikaa, vaikka hän on yrittänyt opettaa toista puoltani pahaksi. Sitä paitsi hän inhoaa siivoamista. Saan joka päivä pestä hänen pyykkiään...
Violet: Onko Zilla sitten onnistunut siinä? Pahaksi muuttamisessa?
Poju: Aika hyvin. Mutta sinun ja Madamen ansiosta kahdeksasosani ja kahdesosani palatessa yhteen kymmenesosan kanssa, minussa olisi vain kymmenesosa Zillan pahuutta ja kymmenesosa teitä. Kahdesosa Madamen kiltteyttä ja kahdeksasosa sinun huumorintajuasi.
Violet: En tiedä kumpi on pahempaa, Zillan pahuus vai minun huumorini...
Mutta palaten aiheeseen, jos antaisin Zillan muuttaa itseni koiraksi, menisikö kahdeksasosa minusta oppipoikaan vai Madameen?
Poju: Jos annat Zillan tehdä niin, se menisi oppipoikaan. Mutta Livia osaa varmasti suojautumisloitsun. Jos hän on paikalla kun siirto tapahtuu, hän voi suojata kahdeksasosaani Zillalta ja laittaa se Madameen tämän ollessa myös mukana. Täten sinä muuttuisit koiraksi ja Madame saisi niskoilleen koko kymmenesosan.
Violet: Madame ei ikinä suostu tähän.
Poju: Se on vaikeaa, mutta aina kannattaa kokeilla. Madame on hyvä ihminen.
Violet: En menisi laittamaan kaikkea sen varaan... Mutta hei! Entä minä? Miten ruumiilleni käy?
Poju: Violet olet nero! Kun muutut koiraksi, ruumiisi säilyy vielä hetken! Jos olemme nopeita, Livia voisi yrittää saada Madamen kymmenesosan ruumiiseesi! Silloin Madame pelastuu ja sinulla on vielä toivoa päästä ruumiiseesi!
Violet: Mitä toivoa? Jos Zilla saa loitsia minut koiraksi, ei hän sitä peru! Olisin toki iloinen Madamen puolesta, mutta...
Poju: No pyydä sitten Liviaa muuttamaan sinut, kai hänkin osaa! Siinä tapauksessa pitäisi olla vain tuplasti nopeampi, koska...
Violet: Poju? Mitä tapahtuu? Miksi sinä... katoat?
Poju: Minä katoan...? Ei! Livia, jaksa vielä! Et lopeta loitsua vielä!
Violet: Poju? Onko tämä jokin aikaloitsu? Näemmekö enää...?
Poju: Näyttää olevan. Eikä aikaloitsu palaa ikinä samaan aikaan uudestaan... Violet, pyydän sinua yrittämään. Jaksat kyllä ystäviesi kanssa... ja kahdeksasosa on yhä sisälläsi, kysy siltä.
Violet: Mitä? Etkö ole nyt kahdeksasosa muka?
Poju: Olen, mutta Livia loitsi tapaamisemme kirouspäivääni, jolloin tietoisuuteni oli viimeksi kokonaan kasassa. Olen tällä hetkellä ehkä kahdeksasosa, mutta Livian loitsun ajan valitsemisen pointti oli näköjään se, että tietoni on tässä ajassa vielä 20/20! Vaikka Livia ei aina vaikuta miltään nerolta, hän osaa loitsut!
Violet: Poju! Ei, älä mene! Tarvitsen sinua vielä!
Poju: Sinulla on nyt paljon tietoa. Annoin ne sinulle, jotta voisimme taas nähdä. Luotan sinuun.
Violet: Minä... minä yritän! *itkee melkein*
Sellaista... mitä sanotte?
Myönnän et tää ei oo ehkä mikään helpoin tarina käsittää ja yritän selittää mahd. tarkkaan mitä tapahtuu, mutta jos tosiaan tästä osasta varsinkin jäi kysymyksiä tarinaan liittyen (tai muutenkin!) niin kysykää! Yritän parhaani mukaan selittää, ellen sitten säästä vielä joitain pointteja myöhemmälle.
Ei kai mulla muuta enää, toivotaan et ens postaukseen ei kestä ihan kuukautta!
